mikko-koivu-hockey-headshot-photo

Mikko Koivu on nimitetty Suomen joukkueen kapteeniksi syyskuussa pelattavassa World Cupissa ja sitä edeltävissä esiotteluissa. Koivu on Leijonien ainoa pelaaja, joka oli kokoonpanossa myös vuonna 2004 pelatussa edellisessä World Cupissa.

– Kapteenina toimiminen on aina kunnia-asia ja samalla vastuutehtävä, joka herättää hienoja tunteita, Koivu kommentoi rooliaan kapteenina Suomen parhaimmista pelaajista koostuvassa joukkueessa.
– Itse turnauksen lähestymisen aistii jo selvästi: Tällä hetkellä harjoitellaan ja kaikki realisoituu, kun joukkue parin viikon päästä kokoontuu.

Koivu on toiminut maajoukkueen kapteenina kolmissa MM-kisoissa, mm. vuonna 2011 Bratislavassa Koivu kipparoi MM-kultaa voittanutta Suomen joukkuetta. Minnesota Wildin kapteenina turkulaislähtöinen Koivu on toiminut vuodesta 2009 lähtien.

Varakapteenien nimet julkistetaan ennen Hartwall Arenassa torstaina 8. syyskuuta pelattavaa Suomi-Ruotsi -esiottelua.

Suomen World Cup –taival käyntiin Helsingistä 8.9. – Pääsylippuja vielä jäljellä

Suomen valmistautuminen Torontossa pelattavaan World Cup -turnaukseen käynnistyy Helsingin Hartwall Arenasta, jossa Suomen ja Ruotsin tämän hetken nimekkäimmistä pelaajista koostuvat World Cup -miehistöt kohtaavat torstaina 8.9. klo 19 pelattavassa esiottelussa.

Pääsylippuja otteluun on edelleen saatavilla Lippupisteen verkkokaupassa ja myyntipisteissä, jäljellä olevat liput maksavat aikuisilta alkaen 79 ja lapsilta (5-15v) alkaen 29 euroa.

Kotimaassa pelattavan esiottelun lisäksi Leijonat kohtaa Ruotsin toistamiseen 10.9. Göteborgissa. Viimeinen Suomen kolmesta esiottelusta pelataan Washingtonissa 13. syyskuuta, jolloin Suomen kisakunnon testaa USA.

Suomen lisäksi mukana 17. syyskuuta Torontossa käynnistyvässä World Cupissa ovat Kanada, Ruotsi, Tshekki, USA, Venäjä, Euroopan joukkue sekä USA:n ja Kanadan alle 23-vuotiaiden pelaajien joukkue. World Cupin otteluohjelma ja virallinen turnaussivusto löytyy täältä.