20050817173742!Rops

Rovaniemen Palloseura ja espanjalainen keskikenttämies José Pedrosa Galán ovat allekirjoittaneet loppukauden mittaisen sopimuksen. Mukana on molemminpuolinen optio mahdollisesta jatkosta.

Kolmekymmentävuotias Galán aloitti aikuisuransa Atletico Madridin reservijoukkueessa. Muutaman Espanjassa vietetyn kauden jälkeen hän sai mahdollisuuden siirtyä Aasiaan, jossa hän pelasi sekä Thaimaan että Indonesian pääsarjoissa.

Kaudeksi 2014 Galán palasi Eurooppaan ja Itävaltaan. Itävallan 1. divisioonassa pelaavan SKN St.Pöltenin paidassa Galán ylsi Itävallan cupin finaaliin vieden joukkueensa seuraavaksi kaudeksi Eurooppaliigan karsintoihin. Viimeinen vuosi Galánille on ollut epäonninen useiden seurojen talousvaikeuksien vuoksi.

Galán on intensiivisesti molempiin suuntiin osallistuva keskikenttämies. Hän on pelintekijä, mutta tarvittaessa hänet voidaan sijoittaa myös keskikentän laidoille.

– Olemme etsineet tiiviisti joukkueeseen sopivia vahvistuksia. Koska meidän pelillinen tulos on ollut hyvä, on erittäin tärkeää, että nämä viimeiset palaset tulisivat juuri oikeille paikoille, RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen kertoo.

– Kun huomioidaan myös meidän loukkaantumistilanne, ratkaisu oli se, että tarvitsimme keskikentälle monipuolisen pelaajan. Hyökkääjäosastollahan Albert Prosa on jo ajanut itsensä hyvin sisään.

Malinen uskoo Galánin sopeutuvan nopeasti sekä joukkueeseen että RoPS:n pelitapaan.

– José on espanjalaisittain taitava pelaaja, mutta hän ymmärtää myös kontaktipelin merkityksen, Malinen taustoittaa.

– Keskustelut ovat osoittaneet, että hän tulee todella mielellään auttamaan RoPS:aa sarjassa eteen päin. Yksi tärkeä seikka oli, että hän tunsi jo entuudestaan maalivahti Antonio Regueron.

José Pedrosa Galán saapuu Rovaniemelle loppuviikosta. Hän on joukkueen mukana RoPS:n palatessa harjoituksiin ensi sunnuntaina kello 18.00.