Olli-Aro

Olli Aro, 38, aloittaa 2.5. Mestiksen johtajana. Aro siirtyy tehtävään Lassila & Tikanojalta – hänellä on toistakymmentä vuotta kokemusta Mestiksestä ja Liigasta sekä myynnin ja markkinoinnin johtotehtävistä pörssiyhtiöistä.

– Olen päässyt seuraamaan Mestiksen elämää läheltä parin vuoden ajan ja yllättänyt positiivisesti siitä yhteisöllisyydestä, mikä Mestistä ympäröi. On mukava tulla osaksi Mestis-perhettä, Aro iloitsee.

Aro vastaa jatkossa Mestiksen yleisjohdosta ja sarjan ja Mestis-seurojen toiminnan kehittämisestä. Aron vastuulle kuuluvat myös Mestiksen markkinointi, brändin kehittäminen ja myynti sekä Liigan, liigaseurojen, Mestiksen ja Mestis-seurojen yhteistyö.

– Urheilullisesti Mestis on kovatasoinen sarja. Lähden hyvillä mielin kehittämään Mestiksen brändiä ja uskon, että yhdessä kumppaneiden kanssa pystymme oikeita asioita tekemällä ja yhteiskuntavastuuta kantamalla luomaan lisäarvoa eri sidosryhmille niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti.