Kalpa

Saku Vesterinen pelasi päättyneellä kaudella 59 QMJHL:n runkosarjaottelua ja 18 pudotuspeliottelua.

19-vuotias KalPa-kasvatti Saku Vesterinen on tehnyt kaksivuotisen Liiga-sopimuksen KalPan kanssa.

Siilinjärveltä lähtöisin oleva puolustaja on pelannut kaksi viimeistä kautta Kanadan juniorisarja QMJHL:n Charlottetown Islandersin riveissä.

Viimeksi KalPa-paidassa Vesterinen pelasi kaudella 2014-2015, jolloin sarjatasona oli B-nuorten SM-sarja. Vesterinen on päässyt näyttämään kykyjään myös U16- ja U18-maajoukkueissa.

Oikealta ampuva Vesterinen viimeisteli kahden kauden aikana pelaamassaan 116:ssa QMJHL:n runkosarjaottelussa tehot 10+44=54. Vesterinen eteni päättyneellä joukkueensa kanssa QMJHL:n semifinaaleihin asti ja suomalaispuolustaja merkkautti 18:ssa pudotuspeliottelussa tehot 1+8=9.

Vesterinen kuuluu vuonna 1999 syntyneiden ikäluokkaan ja kyseisen ikäluokan pelaajat ovat tulevana kesänä varattavissa NHL-joukkueiden toimesta. Vesterinen liittyy KalPan Liiga-harjoitusryhmään toukokuun lopulla.

”Kiekollinen peli ja ylivoimapelaaminen kuuluvat vahvuuksiini”
– Upea fiilis palata takaisin kotikaupungin seuraan ja takaisin Suomeen. Innolla lähdetään paikkaa hakemaan Liiga-pakistosta, Vesterinen kertoo.

– Kanadan juniorisarjat on aika erilaisia Suomeen verrattuna. Porukkaa riittää hallissa ja pienessä kaukalossa myös vauhti on eri tasolla. Tosi hyvä kokemus se oli itselle, Vesterinen sanoo.

Viime kaudella 19-vuotias puolustaja iski QMJHL:n runkosarjassa seitsemän maalia ja antoi 28 syöttöä.

– Kiekollinen peli ja ylivoimapelaaminen kuuluvat vahvuuksiini. Pystyn näkemään kentän hyvin ja löydän sieltä vapaat miehet, Vesterinen toteaa.

Lisää leveyttä puolustukseen
– Vesterinen tuo lisäleveyttä puolustukseen ja Sakun myötä meillä on puolustuskalustossamme kaksi oikealta ampuvaa puolustajaa. Saku on kiekollinen puolustaja ja hänen vahvuudet sopivat hyvin meidän pelityyliin, KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman kertoo.

– Hienoa saada oma kasvatti takaisin KalPa paitaan. Saku on hyvällä matkalla ammattikiekkoilijaksi ja hän tulee varmasti ottamaan isoja askeleita kehityksessä kahden vuoden sopimuksen aikana, Saksman sanoo.

Tuomas Ahtoselle Liiga-sopimus
Vesterisen lisäksi KalPan kanssa Liiga-sopimuksen allekirjoitti KalPan A-junioreissa SM-kultaa päättyneellä kaudella voittanut Tuomas Ahtonen. Hyökkääjänä pelaavan Ahtosen sopimus on vuoden mittainen.

Ahtonen, 19, on KuKi HT:n kasvatti, mutta on pelannut jo viimeiset neljä kautta KalPan juniorijoukkueissa.

Päättyneellä kaudella Ahtonen viimeisteli runkosarjassa tehot 3+7=10 ja pudotuspeleissä laitahyökkääjä tehoili 10 (5+5) pisteen edestä.