19937_G08_W01

FIS Council on tänään hyväksynyt Suomen Hiihtoliiton esityksen siirtää pohjoismaisten lajien nuorten MM-kilpailut Vuokatista Lahteen. Nuorten MM-kilpailut 2019 myönnettiin aikaisemmin Vuokatille, mutta aiemmin keväällä ilmeni, että hyppyrimäen kilpailukuntoon saattaminen ei ole suunnitellulla aikataululla mahdollista eikä mäelle saada kilpailujen edellyttämään Kansainvälisen hiihtoliiton sertifikaattia.

Suomen Hiihtoliitto on käynyt tiiviisti keskusteluja FIS:n ja mahdollisten vaihtoehtoisten järjestäjien kanssa. Osapuolten näkemys on ollut se, että Lahdessa pystytään järjestämään maailmanluokan tapahtuma myös tällä erittäin lyhyellä valmistautumisajalla. 

”Hienoa, että Lahti pystyy ottamaan haasteen vastaan erittäin tiukalla aikataululla ja kaikki järjestäjäosapuolet, Hiihtoliitto, Lahden kaupunki, Lahti Events ja Lahden Hiihtoseura ovat osoittaneet vahvaa sitoutumista pohjoismaisten lajien MM-kilpailujen järjestämiseen. Kokenut organisaatio pystyy järjestämään tapahtuman laadukkaasti aikatauluhaasteista huolimatta. Nuorten MM-tason tapahtuma on harvinaista herkkua Suomessa”, kommentoi Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala.

Merkittävänä etuna Lahdessa nähtiin vuoden 2017 MM-kisojen onnistunut järjestäminen ja suorituspaikkojen huippukunto.

”Olemme iloisia, että Lahdessa jatketaan vuoden 2017 MM-kilpailujen erinomaista perinnettä juuri nuorten kilpailuilla”, kommentoi Kansainvälisen hiihtoliiton pääsihteeri Sarah Lewis.

Viikon kestävä kilpailutapahtuma on vaativa mutta mieluinen ponnistus myös Lahden Hiihtoseuralle. 

”Nuorisotyö on Lahden Hiihtoseuralle tärkeää ja on hienoa, että saadaan järjestää juuri nuorten maailmanluokan tapahtuma, jossa tulevaisuuden urheilijat pääsevät nauttimaan yhdestä maailman parhaista stadionista”, jatkaa Lahden Hiihtoseuran puheenjohtaja Juha Kolu.

Nuorten MM-kilpailut järjestetään tammikuun lopulla 2019. Kongressi vahvistaa tarkan ajankohdan. Tapahtumassa mukana on alle 20-vuotiaiden maastohiihto, mäkihyppy ja yhdistetty sekä uutena lajina ensimmäistä kertaa virallisesti tyttöjen yhdistetty. Tapahtumassa kilpaillaan myös alle 23-vuotiaiden maastohiihdossa.