2018-11-01 17_27_53-sbl_toimintasuunnitelma_2019_lores.pdf - Nitro Pro 9 (Expired Trial)

Salibandyliiton hallitus hyväksyi kokouksessaan 27. lokakuuta liiton vuoden 2019 toimintasuunnitelman ja talousarvion. Salibandyn jatkuvasta kasvusta kertoo myös talousarvio, jonka loppusumma ensi kertaa nousee yli kymmeneen miljoonaan euroon.

– Budjetin loppusummaan vaikuttavat hieman vuoden 2020 MM-kotikisojen valmistelut, mutta kymmenen miljoonan raja olisi nyt rikkoutunut ilman niitäkin liiton perustoiminnalla, Salibandyliiton toiminnanjohtaja Kari Lampinen kertoo.
– Ensi vuoden talousarvion mukainen tulos on 53 000 euroa alijäämäinen, mikä johtuu sekin lähestyvistä kotikisoista. Kisojen valmisteluista aiheutuu merkittävästi kuluja jo vuonna 2019, mutta suurin osa tuotoista, esimerkiksi pääsylipputuotot, tuloutuvat vasta vuonna 2020, Lampinen taustoittaa.

Salibandyliiton toimintasuunnitelman osa-alueet 2019 (pdf)