lataus

KalPan päävalmentajana viimeiset kaksi kautta toimineen Sami Kapasen valmentajasopimus on purettu. KalPan uudeksi päävalmentajaksi nousee Tommi Miettinen.

Sami Kapanen, 45, toimi KalPan päävalmentajana kausilla 2017-2018 ja 2018-2019. Kapasella oli sopimus KalPan kanssa myös kaudesta 2019-2020, mutta sopimus on purettu yhteisymmärryksessä. KalPa saa sopimuksen purkamisesta osapuolten kesken sovitun purkukorvauksen ja Kapanen siirtyy päävalmentajaksi Sveitsin pääsarja National Leaguessa pelaavaan HC Luganoon.

– Meille tuli muutama viikko sitten tietoon, että Samin osaamista kohtaan on kiinnostusta ulkomailla. Kävimme silloin asian läpi yhtiön hallituksessa ja annoimme Samille luvan käydä neuvotteluja mahdollisen uuden työnantajan kanssa yhdessä sovituin ehdoin. Olen iloinen Samin puolesta, että asia eteni aina sopimukseen saakka. Nyt saavutettu ratkaisu on hyvä molempien osapuolten kannalta, KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman taustoittaa.

– Olen kiitollinen KalPa-yhteisölle menneistä vuosista valmentajana. Yhteinen tie on ollut hieno ja kehittävä. Nyt eteen tulleen tilaisuuden hetkellä koen olevani valmis ottamaan seuraavan askeleen urallani. Päätöksen tekeminen oli helpompaa, kun KalPassa on jo vahvaa osaamista valmennuksessa ottamassa askelta eteenpäin, Sami Kapanen sanoo.

– Jo viimeisen kahden vuoden aikana olen omistajana ollut poissa KalPan toiminnan päivittäisestä arjesta, keskittyen valmennustyöhön. Sama rutiini seurassa jatkuu toimitusjohtajan, toimiston sekä hallituksen osaavissa käsissä, Kapanen päättää.

Tommi Miettinen nousee KalPan päävalmentajaksi

43-vuotias Tommi Miettinen on KalPan uusi päävalmentaja. Miettisen ja KalPan välinen valmentajasopimus kattaa kaksi seuraavaa kautta ja sisältää option kaudesta 2021-2022.

Päättyneellä kaudella Miettinen käänsi Mestis-seura IPK:n kurssin ja IPK onnistui säilyttämään sarjapaikkansa suoraan ilman karsintoihin joutumista. Miettisen saldoksi IPK:n päävalmentajana muodostui komeat 16 voittoa 22 ottelusta.

– Tommi on tehnyt erittäin hyvää työtä organisaatiossamme jo usean vuoden ajan. Tätä taustaa vasten hän oli meille selkeä ykkösvaihtoehto uudeksi päävalmentajaksi. Kaudella 2017-2018 hän johti A-nuorten joukkueemme aina Suomen mestaruuteen saakka ja päättyneellä kaudella hän onnistui IPK:n kanssa kurssin kääntämisessä Mestiksessä, Saksman sanoo.

Miettinen aloitti valmentajauransa KalPan Liiga-joukkueen apuvalmentajana kaudella 2013-2014 ja kaudelle 2016-2017 hän siirtyi KalPan A-nuorten päävalmentajaksi.

– Tommi on ennättänyt kerätä kokemusta valmentamisesta jo kuuden kauden ajan, joten uskon että nyt on oikea aika ottaa seuraava askel uralla Liiga-joukkueen päävalmentajaksi, Saksman jatkaa.

Miettinen itse on täynnä intoa uuden haasteen edessä.

– Tietysti valtava innostus tämän uuden pestin myötä ja haaste tulee olemaan kova, mutta koen, että olen valmis sen vastaanottamaan, Miettinen sanoo.

Mittavan pelaajauran jälkeen Miettinen siirtyi valmennustehtäviin, eikä päätöstä ole tarvinnut katua.

– Olen pelaajaurani jälkeen toiminut Liiga-joukkueen apuvalmentajana, joten tunnen Liiga-ympyrät hyvin sekä pelaajan että valmentajan roolista. Viimeiset kolme vuotta olen saanut rakentaa omaa juttuani KalPan A-nuorten päävalmentajana sekä Mestiksessä lyhyemmän pestin ajan, mutta nyt koen olevani valmis tähän haasteeseen, Miettinen kertoo.

Muu valmennusryhmä jatkaa ennallaan

KalPan Liiga-joukkueen valmennusryhmän muut jäsenet, valmentaja Marko Tuomainen, maalivahtivalmentaja Jarkko Rissanen sekä videovalmentaja ja joukkueenjohtaja Atte Kinnunen jatkavat KalPan valmennustiimissä myös ensi kaudella. Kolmikolla on KalPan kanssa sopimus kaudesta 2019-2020.

Miettinen nimettiin tammikuussa myös Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen valmennusryhmään, mutta KalPan päävalmentajuuden myötä Miettinen jää pois maajoukkuetehtävistä.

– Kun aloitin neuvottelut KalPan kanssa, kävi heti hyvin selväksi, että näitä kahta pestiä ei pysty yhdistämään. Liiga-joukkueen päävalmentajan tehtävät vaativat jatkuvaa läsnäoloa ja Jääkiekkoliitto ymmärsi tilanteeni oikein hyvin, Miettinen valaisee.

Miettinen oli aiemmin nimetty myös KalPan A-nuorten päävalmentajaksi ja KalPa nimeää A-nuorten uuden päävalmentajan myöhemmin.

KalPalla on tällä hetkellä 23 pelaajasopimusta Liiga-kaudelle 2019-2020:

Maalivahdit (1):
Denis Godla (2020).

Puolustajat (9):
Valtteri Parikka (2020+2021), Lasse Lappalainen (2020), Ari Gröndahl (2020), Saku Vesterinen (2020), Otto Leskinen (2020), Joona Riekkinen (2020), Mikael Seppälä (2020+2021), Kim Nousiainen (2021), Ryan Wilson (2020).

Hyökkääjät (13):
Jaakko Rissanen (2023), Aleksi Klemetti (2021), Alexander Ruuttu (2021), Tommi Jokinen (2021), Henri Knuutinen (2021), Leevi Aaltonen (2020), Eetu Luostarinen (2020), Mikko Juusola (2020), Juuso Könönen (2020), Mikko Nuutinen (2020), Balazs Sebok (2020), Kai Kantola (2020), Joni Ikonen (2020).