36088291_865085833701260_3307677073404854272_o

Suomen U19-poikien salibandymaajoukkue aloitti ikäluokan MM-turnauksen Kanadan Halifaxissa voitolla, kun Sveitsi kaatui maalein 6-4. Huomenna Suomi saa vastaansa Norjan.

Suomi oli parhaimmillaan ottelun avauspuoliskolla, jossa se karkasi kolmen maalin johtoon. Sami Savolainen iski ensi erässä avausmaalin, ja sveitsiläispelaajan otettua erän loppuun viiden minuutin jäähyn Savolainen ja Markus Salmi kasvattivat eroa heti toisen erän alkuun.

Kolmannen erän puolivälissä Suomi iski taas ylivoimalla, kun Jasper Juuti siirsi lähivapaalyönnin viereen ja Kaapo Siekkinen sijoitti yläkulmaan tilanteeksi jo 5-2. Sveitsi teki pelistä kuitenkin vielä jännittävän, kun se ensin kavensi ylivoimalla ja perään nousi jo lukemiin 5-4 Severin Niggin terävällä kääntölaukauksella. Sveitsi alkoi vetää maalivahtiaan pois jo neljä minuuttia ennen loppusummeria, ja Suomi ehti laukoa kaksi kertaa ohi tyhjän maalin ennen kuin Tuukka Haudanlampi tarjoili vierelle ja Kaapo Siekkinen nosti illan toisen osumansa ja loppunumerot.

Jobinpostia Suomelle toi Jere Mattilan ottelun katkeaminen kesken nilkan väännyttyä. Penkiltä pelille nostettu Tuomas Ojala vastasi haasteeseen iskemällä heti avausvaihdossaan Suomen 4–1-johtoon.

Salibandya, Halifax, Kanada

U19-poikien MM-turnaus

Suomi–Sveitsi 6-4 (1-0, 3-1, 2-3)

1. erä: 8.31 Sami Savolainen (Elias Siira) 1-0.
2. erä: 21.47 Savolainen (Riku Hakanen) 2-0 yv, 22.55 Markus Salmi (Joakim Lund) 3-0 yv, 26.17 David Durler (Claudio Schmid) 3-1, 31.56 Tuomas Ojala (Aapo Mäkelä) 4-1.
3. erä: 49.59 Yannic Fitzi (Yannis Wyss) 4-2, 51.35 Kaapo Siekkinen (Jasper Juuti) 5-2 yv, 54.49 Joshua Schnell (Moritz Mock) 5-3 yv, 55.42 Severin Nigg (Gianluca Persici) 5-4, 57.32 Siekkinen (Tuukka Haudanlampi) 6-4 tm.

Torjunnat:
Oskar Sillanpää Suomi 4+4+7=15,
Nils Schalin Sveitsi 6+12+5=23.

Jäähyt: Suomi 2 min, Sveitsi 3×2 min + Gianluca Persici 5 min.

Erotuomarit: David Geiser ja Henrik Nilsson, Ruotsi.

Yleisöä: 166.

Suomen parhaana palkittiin Sami Savolainen.