URHEILUPARKKI

Victoria Median urheilusivut

:JÄÄKIEKKOA: MM-kotikisojen kisapaikat selvillä, 2022 pelataan Tampereella ja Helsingissä

10c3b8f5-8242-333e-864e-75799fa8fece

SRV/TOMORROW AB

2022 jääkiekon MM-kisojen toiseksi kisapaikaksi on varmistunut Helsingin Hartwall Arena, jossa pelataan MM-kisojen toinen alkusarjan lohko ja kaksi puolivälierää.

– Tavoitteenamme on järjestää kaikkien aikojen MM-kisat ja voin ilokseni todeta, että ainakaan puitteista tavoite ei jää kiinni. Olemme erittäin tyytyväisiä, että kisapaikoiksi valikoituivat lopulta nimenomaan Tampere ja Helsinki, joilla on ollut Suomen kotikisojen historiassakin olennainen merkitys, MM-kisojen pääsihteeri Heikki Hietanen iloitsee.

Hartwall Arena toimii miesten MM-kisojen pelipaikkana keväällä 2022 neljännen kerran. Areenalla on aiemmin pelattu miesten MM-turnausta vuosina 1997, 2003, 2012 ja 2013. Helsinki on toiminut miesten MM-isäntänä kahdeksan kertaa.

Kisojen toinen alkulohko, kaksi puolivälierää ja ratkaisupelit pelataan Tampereelle rakenteilla olevassa Tampereen Kannen areenassa, jonka on määrä valmistua vuoden 2021 jälkimmäisellä puoliskolla. Tampereella MM-kisoja on pelattu viidesti vuodesta 1965 lähtien ja kisapaikkana on toiminut Hakametsän jäähalli. Jääkiekon MM-kisat on ensimmäinen suurtapahtuma, joka järjestetään uudella areenalla.

MM-kisaorganisaatio, Infront ja TMG Sports yhteistyöhön

Suomen MM-kisaorganisaatio, Wanda Sports Groupiin kuuluva sveitsiläisyhtiö Infront, ja urheilumarkkinointiin erikoistunut suomalainen TMG Sports ovat allekirjoittaneet sopimuksen liittyen MM-kisojen yritysyhteistyöhön ja hospitality-myyntiin.

Syksyllä solmittu sopimus mahdollistaa kotimaisille yrityksille yhteistyön MM-kisojen kanssa ja näin oikeuden hyödyntää kotikisoja brändinsä markkinoinnissa. Suomalaiset kumppanipaketit rakentaa ja myy TMG Sports, jonka vastuulle kuuluu myös yhteistyökumppanuuksien käytännön toteutus.

Sopimus sisältää lisäksi MM-kisojen hospitality-palveluiden konseptoinnin ja palvelukokonaisuuden toteuttamisen. Molemmille kisa-areenoille rakennetaan laaja valikoima erilaisia VIP-paketteja, joihin sisältyvät parhaat katsomopaikat ja oheispalvelut ennen otteluita ja erätauoilla.

Jääkiekon miesten MM-kisat järjestetään Tampereella ja Helsingissä 13.-29.5.2022. Ensi keväänä kisoja isännöi Sveitsi, vuoden 2021 kisaisännyyden jakavat Valko-Venäjä ja Latvia. 

YHTEYSTIEDOT:

Victoria Media / Kerttu Vali Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka Puh/SMS: 0405563129 email: urheilu(@)victoriamedia.fi Gmail: urheiluparkki(@)gmail.com

URHEILUPARKKI SOMESSA!!