URHEILUPARKKI

Victoria Median urheilusivut

December, 2019

Seksuaalivähemmistöön kuuluvat miesurheilijat kärsivät valmentajiensa ja joukkuekavereidensa häirinnästä

Suomen ensimmäisen urheilijoiden ja liikunnanharrastajien seksuaaliseen häirintään keskittyvän tutkimuksen tulokset osoittavat, että joukkuekavereiden ja valmentajien häirintä aiheuttavat henkistä pahoinvointia seksuaalivähemmistöihin kuuluville urheilijoille ja liikunnan harrastajille. Erityisesti miesten henkinen hyvinvointi vaarantuu. Tulokset käyvät ilmi Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa työskentelevän psykologian tohtori Marja Kokkosen tutkimustuloksista. Vuonna 2011 kerätty kyselyaineisto paljastaa, että sukupuolivähemmistöön kuuluvat miehet joutuivat joukkueessaan tai […]

Posted in Yleisurheilua | Comments Off on Seksuaalivähemmistöön kuuluvat miesurheilijat kärsivät valmentajiensa ja joukkuekavereidensa häirinnästä

Vattulainen juoksi kympin ennätyksensä Pariisissa

Joensuun Katajan Arttu Vattulainen juoksi 10 kilometrin tiejuoksun ennätyksensä 29.21 Pariisin esikaupunkialueella Houilles´ssa käydyssä perinteikkäässä katujuoksussa. Vattulaisen aika on paras suomalaisen juoksema 10 kilometrin tiejuoksuaika kuuteen vuoteen ja riitti Houillesissa 32. sijaan. Kilpailun voitti Kenian Daniel Simiu Ebenyo ennätyksellään 27.12. – Tämä juoksu oli signaali siitä, että olen tehnyt oikeita asioita ja prosessi etenee hyvään suuntaan, […]

Posted in Yleisurheilua | Comments Off on Vattulainen juoksi kympin ennätyksensä Pariisissa

YLEISURHEILUKATSAUS 22.-28.12: Suvi Koskinen moukaroi 10 asteen pakkasessa 65,44

Moukarinheittäjien uudenvuodenheitoissa Kaustisella tehtiin 10 asteen pakkasessa kovia tuloksia. Kauhajoen Karhun Suvi Koskinen voitti naisten kilpailun uudella ennätyksellään 65,44. Edellisen ennätyksensä 64,87 Koskinen heitti viime kesänä Lappeenrannan Kalevan kisoissa, missä hän saavutti pronssimitalin. – Ei ollut paljon odotuksia, kun en ole nyt harjoituskaudella ulkona harjoitellut. Olen heittänyt pelkästään hallissa pressua vasten, Koskinen sanoi vaatimattomasti. Kalle […]

Posted in Yleisradio | Comments Off on YLEISURHEILUKATSAUS 22.-28.12: Suvi Koskinen moukaroi 10 asteen pakkasessa 65,44

Jääkiekkoliiton hallituksen kannanotto päähän kohdistuneisiin taklauksiin ja toimiin lajin turvallisuuden edistämiseksi

Jääkiekkoliiton hallitus on 18.12.2019 kokouksessaan käynyt keskustelun lajin turvallisuudesta sekä etenkin päähän kohdistuvista taklauksista. Jääkiekkoliitto suhtautuu asiaan suurella vakavuudella ja on linjannut seuraavat toimenpiteet lajin turvallisuuden edistämiseksi: 1. Asennekasvatus Jääkiekon seuratoiminnan katto-organisaationa Jääkiekkoliiton yksi keskeinen tehtävä on oikean asenne- ja arvomaailman edistäminen kaikissa lajitoimijaryhmissä. Tätä tehtäväänsä Jääkiekkoliitto toteuttaa mm. Kunnioita Peliä -ohjelmalla, johon kuulumista ja […]

Posted in Jääkiekkoa | Comments Off on Jääkiekkoliiton hallituksen kannanotto päähän kohdistuneisiin taklauksiin ja toimiin lajin turvallisuuden edistämiseksi

WADAn Venäjäpäätöksen sääntöjenmukaisuus

Maailman antidopingtoimisto WADAn tehtyä 9.12. päätöksensä Venäjää koskien on eri medioissa esiintynyt jonkin verran ristiriitaista tietoa päätökseen liittyvästä juridisesta tulkinnasta. Urheilun sääntely eroaa kaikkialla monella tavoin valtiollisesta sääntelystä ja se on myös kansainvälisesti hyväksytty. Antidopingtoimintaa säännellään sekä antidopingsäännöstöllä että siihen olennaisesti kuuluvilla standardeilla. Antidopingiin liittyvässä sääntelyssä pohjana on Maailman antidopingsäännöstö, jolla säännellään urheilijoiden oikeutta osallistua […]

Posted in Antidopingtoiminta | Comments Off on WADAn Venäjäpäätöksen sääntöjenmukaisuus

Kaikki 12 Veikkausliigaseuraa saivat liigalisenssin

Suomen Palloliiton (SPL) liigalisenssikomitea käsitteli kokouksessaan torstaina 5.12. Veikkausliigan liigalisenssejä kauden 2020 osalta. Kaikkien kriteerialueiden huolellisen arvioinnin jälkeen komitea myönsi liigalisenssin kaudelle 2020 kaikille 12 Veikkausliigaseuralle, jotka ovat paikan sarjassa urheilullisin perustein saavuttaneet. Kaikkien 12 seuran lisenssipäätöksiin on kirjattu myös seurojen kaudelle 2020 ilmoittamien ottelustadionien ja varastadionien kelpoisuus, tarvittaessa kuukausikohtaisesti.

Posted in Jalkapalloa | Comments Off on Kaikki 12 Veikkausliigaseuraa saivat liigalisenssin

Suomi järjesti maalikarkelot salibandyn MM-avauksessa – Puola kaatui luvuin 14-3

Suomi aloitti Sveitsin MM-kisat selkeällä 14-3-voitolla Puolasta. Avausottelun kaava oli jo etukäteen pitkälti selvä. Suomi hallitsi palloa ja Puolan osaksi jäi puolustaa viisikkona. Suomen ilotulitusta etenkin ottelun alussa johti ykkösviisikko, joka teki tasakentällismaaleista seitsemän. Kolmannessa erässä vauhtiin pääsivät myös muut viisikot. Tehokkaimpina kentällä hurjastelivat maailman parhaaksi naisten salibandypelaajaksi valittu Veera Kauppi (3+3), Oona Kauppi (2+3) ja puolustaja Mia Karjalainen (3+0). Vapauttavia […]

Posted in Salibandy | Comments Off on Suomi järjesti maalikarkelot salibandyn MM-avauksessa – Puola kaatui luvuin 14-3

Jukka Keskisalo ei jatka SUL:n kestävyysjuoksuvalmentajana, taustalla perhesyyt

Jukka Keskisalo ei jatka Suomen Urheiluliiton (SUL) kestävyysjuoksuvalmentajana vuodenvaihteen jälkeen, kun hänen työsopimuksensa päättyy. Taustalla ovat perhesyyt. – Tässä työssä on joutunut olemaan aika paljon pois kotoa. Se on perheelliselle haasteellista, Keskisalo sanoo. Keskisalo on työskennellyt kestävyysjuoksuvalmentajana SUL:n, Olympiakomitean ja Joensuun Urheiluakatemian yhteistyösopimuksella syksystä 2016 lähtien. – Jukan ymmärrys ja vaatimustaso kestävyysjuoksuvalmennuksessa on kovalla tasolla, eikä tällaisia […]

Posted in Hallitukset & Nimitykset | Comments Off on Jukka Keskisalo ei jatka SUL:n kestävyysjuoksuvalmentajana, taustalla perhesyyt

Nuorten Leijonien MM-kultajahti suorana Ylen kanavilla – varaslähtö MM-kisoihin jo ennen joulua

Jääkiekon miesten U20 MM-kisat 26.12.2019-5.1.2020, Ostrava ja Třinec, Tshekki Nuoret Leijonat on jälleen teroittanut kyntensä ja lähtee hallitsevana maailmanmestarina jääkiekon alle 20-vuotiaiden miesten MM-turnaukseen Tshekkiin. Taistelu maailmanmestaruudesta alkaa 26. joulukuuta ja vuodenvaihde huipentuu 5. tammikuuta pelattavaan loppuotteluun. Yle on mukana Nuorten Leijonien matkassa Tshekin MM-jäillä entistäkin tiiviimmin. Kaikki Suomen ottelut välitetään suorina lähetyksinä Yle TV2:ssa ja […]

Posted in Jääkiekkoa | Comments Off on Nuorten Leijonien MM-kultajahti suorana Ylen kanavilla – varaslähtö MM-kisoihin jo ennen joulua

YHTEYSTIEDOT:

Victoria Media / Kerttu Vali Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka Puh/SMS: 0405563129 email: urheilu(@)victoriamedia.fi Gmail: urheiluparkki(@)gmail.com

URHEILUPARKKI SOMESSA!!