Lahti2018_logo_Purple

Järjestyksessään 93. Salpausselän kisoissa vieraili kisaviikonlopun aikana 32’500 kisavierasta, joista 3’500 perjantaina, 15’500 lauantaina sekä 13’500 sunnuntaina. – Olen erityisen tyytyväinen tunnelmaan, joka Salpausselällä tänäkin vuonna vallitsi. Sunnuntain yleisömäärä kertoo siitä että pohjoismaiset hiihtolajit kiinnostavat suomalaisyleisöä. Tämä on hyvin positiivinen asia, josta on hyvä ponnistaa tuleville vuosillekin, sanoo kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Juha Kolu.

Salpausselällä päästiin kilpailemaan tänä talvena mukavassa talvisäässä. – Kansainvälisen hiihtoliiton eri lajien edustajat olivat hyvin tyytyväisiä suorituspaikkojen kuntoon ja kisajärjestelyihin yleensäkin, Kolu jatkaa.

Salpausselän kisojen lipunmyynti on ollut vilkkaampaa kuin edellisessä Lahden maailmancup -viikonlopuissa, MM-esikisoissa vuonna 2016. – Olemme lipunmyynnissä olleet noin 10-15% edellä esikisojen toteutuneita lukuja, joten suunta on oikea, sanoo kisojen pääsihteeri Jesse Kiuru. Kisojen taloudelliset luvut selviävät lopullisesti tulevien viikkojen aikana. – Olen ylpeä koko kisaorganisaatiosta. Sitoutuminen ja panos kisajärjestelyihin on ollut kiitettävää koko pitkän kisarupeaman rakentamisesta kisaviikonloppuun saakka, Kiuru jatkaa.

Salpausselän kisat järjestetään ensi talvena kansainvälisen Hiihtoliiton, FIS:n, alustavien kalentereiden mukaan 9.-10. helmikuuta 2019 tämän vuoden tapaan yhteensä kahdeksalla maailmancupin osakilpailulla mäkihypyssä, yhdistetyssä ja maastohiihdossa. Ensi talven maailmancup -kalenterit vahvistetaan lopullisesti toukokuussa.