426146_10151376451650323_299532552_n

FC Interin päävalmentaja Fabrizio Piccareta jättää tehtävänsä seurassa. Seura ja Piccareta ovat sopineet osapuolten välisen sopimuksen välittömästä päättymisestä valmentajan aloitteesta.

Seuran päävalmentajana viime vuoden elokuusta asti toiminut Piccareta kertoo haluavansa palata kotimaahansa Italiaan. Taustalla ovat henkilökohtaiset syyt, jotka yhdistettynä valmennuksellisiin asioihin saivat Piccaretan tekemään päätöksensä.

– Syvällisen harkinnan jälkeen päätin jättää eronpyyntöni päävalmentajan tehtävästä. Päätös ei ollut helppo, mutta uskon sen olleen oikea ja nyt olevan oikea aika sille. Osa tähän johtaneista syistä on henkilökohtaisia ja siksi yksityisiä, osa taas ammatillisia ja perustelua vaativia.

– Kaikkien seuralle tekemieni hyvien asioiden ohella on myös asioita, jotka minun olisi pitänyt tehdä paremmin ja jotka saivat minut tekemään päätökseni nyt. Olen pahoillani siitä, etten ole täysin pystynyt siirtämään ajatuksiani joukkueelle, mikä on ollut tärkein katkonaisiin suorituksiin johtanut syy. Samaan aikaan lähden tietoisena siitä, että yhdessä pelaajieni ja taustahenkilöideni kanssa olen saavuttanut jotain epätavallista Suomen Cupin ja europaikan muodossa, Piccareta kertoo.

Interin tekninen johtaja Vesa Mäki kertoo Piccaretan lähtöhalujen tulleen seuralle yllätyksenä.

– Fabrizion lopettamisilmoitus tuli täysin yllättäen. Olemme pahoillamme, että prosessimme hänen kanssaan keskeytyi. Joukkueen pelaaminen kehittyi pikkuhiljaa ja Fabrizion työpanos koko seuran kehittämiseen oli suuri, Mäki harmittelee.

Seuran puheenjohtaja Stefan Håkans kiittää Piccaretaa tämän tekemästä työstä Interissä.

– Suurkiitos koko seuran puolesta Fabriziolle hänen ajastaan ensin apuvalmentajana ja viimeisestä vajaasta vuodesta päävalmentajana. Erityisesti joukkueen johdattaminen Suomen Cupin voittoon ja europeleihin kaikkien vuosien jälkeen on upea saavutus, jota ei tulla unohtamaan, Håkans kommentoi.

John Allen nousee päävastuuseen tukenaan Kari Virtanen

FC Interin loppukauden valmennusvastuun ottaa John Allen tukenaan Kari Virtanen. Viimeisen vuoden ajan Piccaretan apuvalmentajana toimineella Allenilla on lisäksi kokemusta Veikkausliigasta TPS:n ja RoPS:n joukkueiden vastuuvalmentajana. Näiden lisäksi UEFA Pro -lisenssin vuonna 2011 suorittanut Allen on valmentanut ÅIFK:n, SalPan ja FC Jazzin edustusjoukkueita.

Kari Virtanen valmensi viimeksi IFK Mariehamnissa Peter Lundbergin kanssa kausilla 2016-17. He jakoivat päävalmentajan tehtävät IFK Mariehamnin mestaruusvuonna 2016 ja valmentajakaksikko palkittiin myös vuoden liigavalmentajan tittelillä samana vuonna. FC Interin organisaatiossa Virtanen toimi jo vuosina 2000-2006, joista viimeisenä neljänä kautena Interin päävalmentajana. Liigatasolla “Karo” on valmentanut myös Rovaniemen Palloseuraa.

Teknisen johtajan Vesa Mäen mukaan valmentajaratkaisuun päädyttiin Stefan Håkansin kanssa käytyjen nopeiden neuvottelujen jälkeen lauantaina.

– Omistajan kanssa kävimme neuvottelut ja totesimme, että meillä on nyt kaksi vaihtoehtoa: joko kartoitamme pikaisesti täysin uuden päävalmentajan muualta tai vahvistamme nykyistä valmennustiimiämme. Olemme seurassa luoneet pidemmän tähtäimen strategiaa, jossa seuran identiteetti on keskiössä. Siksi päätös oli vahvistaa nyt nykyistä tiimiä ja rauhoittaa tilanne tämän kauden osalta. Tulemme nyt rauhassa pohtimaan seuraavien kausien valmennusta ja ennen kaikkea sitä, millainen valmentaja sopii seuramme identiteettiin parhaiten, Mäki perustelee.

Yhdessä edustusjoukkueen muun taustaryhmän kanssa Allenin valmennusryhmässä jatkavat myös fysiikkavalmentaja Simone Lucchesi ja maalivahtivalmentaja Jani Meriläinen. Lisäksi B-nuorten valmentaja Erol Ates toimii jatkossa myös videovalmentajana sekä liigajoukkueessa mukana olevien nuorten pelaajien tukena.