83633591-7954-4f79-98f2-52600b751d84

Alankomaalainen laitapelaaja Tarik Kada, 22, siirtyy Rovaniemen Palloseuraan. Kada:n ja RoPS:n välinen sopimus kattaa kauden 2019. Kada saapui Napapiirille torstaina ja liittyy välittömästi joukkueen vahvuuteen.

Tarik Kada sytytti RoPS:n kiinnostuksen jo aiemmin tänä talvena tammikuun testijaksolla. Monipuolinen laituri jätti itsestään erittäin positiivisen kuvan RoPS:n päävalmentaja Toni Koskelalle.

– Ominaisuuksiltaan Tarik on tyypillinen hollantilainen laituri. Hän pystyy ohittamaan vastustajia ja pelaa tarvittaessa molempaa laitaa, Koskela kuvailee.

– Lisäksi Tarik on monipuolisempi kuin laiturit yleensä ovat, sillä hän kykenee pelaamaan laidan lisäksi myös vastustajan muodon sisällä. Hänessä on mielenkiintoisia ominaisuuksia ja potentiaalia.

Tarik Kadan taustalta löytyy kattava hollantilainen jalkapallokoulu. Hän siirtyi varhaisessa vaiheessa maineikkaan SC Heerenveenin junioreihin, jossa hän eteni aina Heerenveenin edustukseen saakka.

Hollannin pääsarjan otteluita Kadalla on kertynyt sekä Heerenveenin että Heracles Almelon paidassa. Kauden 2017-2018 hän oli lainalla maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavassa FC Eindhovenissa. Lainasopimus päättyi viime kesään.

Napapiirille Kada saapuu monien muiden tapaan hakemaan näyttöpaikkaa. Kun peliminuutit Heraclesissa vaikuttivat jäävän vähille, päätyivät seura ja Kada viime syyskuussa sopimuksen purkuun.

Uusi mahdollisuus avautui Rovaniemen Palloseurassa, joka oli jo pitkään etsinyt sopivaa laitapelaajaa. Viikon testijakso Napapiirillä vakuutti Toni Koskelan lisäksi myös Tarik Kadan.

– Pidän RoPS:n pelityylistä todella paljon. Emme roiski pitkää vaan rakennamme ja pidämme palloa maassa, Kada sanoo.

– Itsekään en ole laituri, joka pelkästään juoksee sivurajalla ja keskittelee. Pystyn myös tulemaan sisälle, pelaamaan keskellä ja rakentamaan peliä.

Tarik Kada on joukkueen harjoituksissa jo huomenna perjantaina. Rovaniemen Palloseuran seuraavat ottelut ovat ensi viikon Suomen Cupin pelit Kajaanissa. RoPS kohtaa torstaina KPV:n ja alkulohkon viimeisessä ottelussa sunnuntaina Kuopion Palloseuran.