Miesten Korisliigassa kaikki joukkueet ovat nyt pelanneet oman avausottelunsa. Tänään voittajiksi selvisivät BC Nokia, Lahti Basketball, KTP-Basket, Kobrat ja Tampereen Pyrintö.

Antero Lehto pelasi pirteän debyytin BC Nokian paidassa, kun Tampereen Pyrinnön entinen kapteeni johti uuden joukkueensa 73–67-voittoon Ura Basketin vieraina. Nokialaiset lähtivät jo ensimmäisellä jaksolla reiluun johtoon, mutta viimeisellä neljänneksellä pistesaldot tasoittuivat ja hetkeksi jopa kääntyivät. Siitä huolimatta Ura ei pystynyt kampeamaan itseään voittoon asti.

Lehdolta nähtiin ottelun alussa kolme perättäistä kolmen pisteen onnistumista, ja hänen kaukoheitoistaan upposi kokonaisuudessaan 5/9. Kokeneelta pelinjohtajalta nähtiin myös muun muassa lennokas alley oop -syöttö ja lopulta koko ottelun sinetöinyt pelitilannekori sekä perään vielä vapaaheitot. Ikää Lehdolla on jo 36 vuotta ja Korisliigassa jo 21. kausi alkanut, mutta virtaa tossuissa 17 pistettä tehneellä konkarilla selvästi riittää.

– Se on sitä pispalalaista hulluutta, Lehto totesi hymyillen Ruudun haastattelussa.

Yhtä hedelmällinen ei ollut maajoukkuetähti Matti Nuutisen comeback-ilta kasvattajaseuransa Uran riveissä. Nokian Matias Ojala laittoi laitahyökkääjän puolustuksellaan kovaan paikkaan, josta Nuutinen onnistui tekemään vain viisi pistettä. Muun joukkueen tavoin Nuutisenkin onnistumiset alkoivat kuitenkin lisääntyä loppua kohden, ja osumien vähäisyydestä huolimatta Nuutinen onnistui lopulta tilastomaan kahdeksan levypalloa ja vakuuttavat kuusi koriin johtanutta syöttöä.

Viiltävää jännitystä Lahdessa ja Kotkassa

Lahti Basketballin ja Salon Vilppaan kohtaaminen äityi jännittäväksi. Koko 40 minuutin peliaika sujui joukkueilta tasaisesti rinta rinnan, mutta lopulta lahtelaiset onnistuivat varmistamaan vapaaheittoviivalla itselleen 78–76-voiton.

Molemmat joukkueet saapuivat parketille ensimmäistä kertaa uuden päävalmentajan johtamana. Lahdessa ensimmäistä otteluaan valmensi Pieti Poikola, kun taas Vilppaan riveissä oman debyyttinsä suoritti Sami Toiviainen, joten ainakaan valmennuskokemuksesta ei kummassakaan päässä ollut pulaa. Ottelun kovimmat pistemiehet olivat Lahden Wayne McCullough ja Vilppaan Jahaad Proctor, kumpikin 18 pisteellä.

– Meidän pelityylimme on aggressiivinen, ja se varmasti kehittyy entisestään kauden edetessä. Ensimmäinen peli kotiyleisön edessä aina vähän jännittää, kommentoi Lahden Henri Ventoniemi Ruudun haastattelussa.

Yhtä lailla Kotkassa pelattu KTP-Basketin ja Kataja Basketin kohtaaminen osoittautui tiukaksi. Peli venyi jatkoajalle asti, mutta lopulta illan isäntä KTP selvisi voittajana maaliin pisteen turvin. Ottelu päättyi lukuihin 97–96.

KTP:n riveissä ei jäänyt mitään epäselvyyttä ratkaisijan roolista, kun Korisliigassa pitkää kokemusta kerännyt yhdysvaltalainen Gregory Mangano rymisteli 29 pisteen ja kymmenen levypallon kokoisen esityksen. Katajan puolelta kampoihin pistivät muiden muassa 28 pistettä osunut Rashard Odomes sekä 20 pisteen ja seitsemän syötön arvoisesti pelannut Jamar Wilson.

Ottelun jälkeen Odomes pohdiskeli ensimmäistä iltaansa Korisliigassa:

– Emme pelanneet joukkueena omaa peliämme ja teimme vääriä valintoja. Suomen liigasta ei yhden pelin perusteella pysty sanomaan vielä paljoa, mutta vaikuttaa kovalta liigalta.

Tampereella ja Lapualla täysin toisenlaiset illat

Kotkassa jatkoajalle venyneen ottelun vastapainoksi Pyrinnön ja Kouvojen kohtaaminen Tampereella kulki puolestaan täysin päinvastoin. Peli päättyi isäntien murskavoittoon 99–80.

Pyrinnön isoimman pistesaldon keräsi ottelussa 25 pistettä tehnyt Marcus Lewis, eikä Antero Lehdolta jääneen paikallissankarin viitan perinyt Osku Heinonenkaan kylmänä ollut, sillä Heinonen osui kolmosistaan 4/6 ja kasasi kokonaisuudessaan 17 pistettä. Kouvojen puolella pisteiden valossa parhaan illan pelasi Moses Greenwood 17:llä.

– Harmittaa tämä kauden avaus, mutta Pyrinnön toteutus molemmissa päissä ja meidän passiivisuutemme ratkaisivat pelin, totesi Kouvojen päävalmentaja Tuomas Oja.

Viime kauden keskeytyessä Korisliigan kahta viimeistä sijaa pitäneet Kobrat ja Korihait kohtasivat toisensa avausiltana Lapualla. Tässäkään ottelussa voimasuhteet eivät jääneet epäselviksi, sillä Kobrat vei pelin nimiinsä illan isoimmalla marginaalilla, 113–80.

Lapualaisten voitonparaatissa tahtipuikkoa heilutti Antto Nikkarinen, joka tilastoi 11 pisteensä lisäksi tapojensa mukaisesti peräti yhdeksän syöttöä. Ottelun kovimmat korintekijät olivat Kobrien Jordan Loveridge 25:llä ja Korihaiden Trey Zeigler 22:lla.

– 18 minuuttia pystyimme taistelemaan tänään. Sen jälkeen tuli takkiin monesta suunnasta, totesi Korihaiden laituri Miikka Marttinen.