URHEILUPARKKI

Victoria Median urheilusivut

Squashin Joukkueiden EM-kilpailut Suomeen 2021

emilia-korhonen

Kuva: Tommi Tapola (Kuvassa Emilia Korhonen, naisten maajoukkuepelaaja)

Suomen Squashliitto on saanut järjestettäväkseen vuoden 2021 EM-joukkuekilpailut. Ne tullaan järjestämään pääkaupunkiseudulla 28.4.-1.5.2021 ja maahamme saapuu käytännössä koko Euroopan parhaimmisto sekä miehissä että naisissa. Edellisen kerran Suomi järjesti EM-kilpailut vuonna 2017.

Squashliiton toiminnanjohtaja Mika Monto on iloinen kilpailujen saamisesta jälleen Suomeen. ”Tässä yhdistyy nyt monta asiaa. Jo ennen kuin tiesimme kilpailujen myöntämisestä, lanseerasimme naisten maajoukkueelle projektin #road2hel (www.road2hel.com), jonka tähtäimenä oli EM-kilpailut 2021 – ja mielellään kotikilpailut. Naismaajoukkueemme tavoitteena on ottaa EM-mitali kahden vuoden päästä. Suomessa squash on muutenkin nostanut päätään viime aikoina. Harrastaja- sekä seurojen jäsenmäärät ovat kasvussa ja uusia kenttiä joko rakennetaan tai suunnitellaan usealle eri paikkakunnalle. Kotikisat toimivat loistavasti monessa merkityksessä. Ne antavat ryhtiä koko toimintaamme ja erityisesti pelaajille ne ovat hyvä kiintopiste ja merkityksen antaja.”

Suomen naismaajoukkue sijoittui viime kevään EM-kilpailuissa sijalle 11, mikä on naisille paras sijoitus 21 vuoteen. Miesten sijoitus oli viime keväänä 13. Molempien joukkueiden minimitavoitteena on pelata 1-divisioonassa kahden vuoden päästä, jotta mitalitavoite on mahdollinen. 1-divisioonassa pelaa kahdeksan parasta maata vuosittain. ”Sekä naisissa että miehissä tilanne on mielenkiintoinen. Meidän pitää olla kahdeksan parhaan joukossa kahden vuoden päästä. Se tarkoittaa sitä, että nousun on tapahduttava viimeistään ensi vuonna. Jos nousu tapahtuu tänä keväänä Birminghamin kilpailuissa, niin vuonna 2020 sarjapaikka 1-divisioonassa on pakko myös säilyttää, eli sijoittua kuuden parhaan joukkoon, kun kaksi heikointa maata putoaa joka vuosi 2-divisioonaan.” Monto jatkaa.

Tämän vuoden EM-kilpailut pelataan siis Birminghamissa Englannissa 1-4.5. Suomen joukkueet pelaavat 2-divisioonassa sijoista 9-20 ja tavoittelevat nousua ensi vuodeksi 1-divisioonaan.

YHTEYSTIEDOT:

Victoria Media / Kerttu Vali Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka Puh/SMS: 0405563129 email: urheilu(@)victoriamedia.fi Gmail: urheiluparkki(@)gmail.com

URHEILUPARKKI SOMESSA!!