Aapo Viippola Kuva: Timo Mikkola
Sonkajärven Pahkan Nina Kärnä ja Aapo Viippola mestarit SM-viikon hiihtosuunnistuksen SM-takaa-ajossa.
Hiihtosuunnistuksen SM-kilpailut jatkuivat Jyväskylässä SM-viikon yhteydessä järjestetyssä SM-takaa-ajokilpailussa. Takaa-ajokilpailuun lähdettiin aamun ensimmäisenä kilpailuosiona toimineen sprinttikilpailun aikaeroilla.
Jyväskylän Laajavuoren maasto tarjosi kilpailijoille vaativat olosuhteet, jossa runsaat korkeuserot toivat fyysistä vaativuutta. Suunta Jyväskylän kisajärjestäjät olivat onnistuneet säilyttämään urat erinomaisessa kunnossa kisapäivää edeltäneistä suoja- ja jääkeleistä huolimatta.
Naisten kilpailussa aamun sprintin nopein Sonkajärven Pahkan Nina Kärnä säilytti kärkipaikkansa myös toisessa osiossa, ja otti mestaruuden 15 sekunnin erolla Rastikettujen Maria Hoskariin. Pronssille suunnisti vahvassa kevätvireessä oleva Kouvolan Suunnistajien Sari Vääränen.
– Toiseksi viimeisellä rastilla minulla oli hieman jännityksen hetkiä, kun meinasin mennä siinä aidan väärälle puolelle. En ollut ehtinyt lukea sitä kohtaa riittävän huolella etukäteen, mutta onneksi eroa oli riittävästi, eikä mestaruus mennyt siihen, kertoi mestari Nina Kärnä helpottuneena.
– Urat olivat vauhdikkaassa kunnossa, ja suunnistuksen piti olla hyvin hallinnassa koko matkan. Toiseksi viimeistä rastia lukuun ottamatta onnistuin suunnistuksessa hyvin. Tykkään kyllä tästä takaa-ajon formaatista, kun siinä pitää pystyä keskittymään koko ajan omaan tekemiseen muista huolimatta, iloitsi Nina Kärnä.
Miesten kilpailussa mestaruudesta kamppailtiin tiukasti vielä maaliviivalle asti, kun Niklas Ekström hurjasteli aivan Aapo Viippolan tuntumassa lopun laskettelurinteen hurjaan laskuun. Sonkajärven Pahkan Aapo Viippola otti mestaruuden kahden sekunnin erolla MS Parman Niklas Ekströmiin ja SM-pronssin lunasti Rastivarsojen Miska Tervala.
– Tuossa lopun putkipätkällä Ekström läheni koko ajan, ja minulla alkoi meno hieman sippaamaan. Ajattelin kuitenkin, että tuossa loppulaskussa en ainakaan häviä ja jaksoin kärjessä maaliin, iloitsi mestari Aapo Viippola.
– Urat olivat olosuhteisiin nähden erinomaisessa kunnossa, ja yritin pitää pikku-urillakin kovaa vauhtia päällä. Onnistuneet hajonnat, kun muita kilpailijoita näki tasaiseen tahtiin, ja pysyi kilpailupaine päällä, jatkoi Viippola.
MS Parman Niklas Ekström oli tyytyväinen SM-hopeaan.
– Kummasti tuossa lopussa tuli lisää energiaa menoon, kun Viippolan selkä alkoi näkymään edessä. Aloitin kisan aika kovaa, ja kaikki hajonnat onnistuivat hyvin. Siihen ei jäänyt mitään jossiteltavaa, ja Viippola oli tänään kovempi. Radat olivat tänään mainiot, sopivasti suunnistuksellisuutta vauhdin vastapainoksi, kuvaili hopeamies Niklas Ekström.
Tulokset – hiihtosuunnistuksen SM-takaa-ajo 9.3.2024, Laajavuori, Jyväskylä
Miehet (2,5+7,5)
1) Aapo Viippola Sonkajärven Pahka 38.56 (29.18/2.), 2) Niklas Ekström MS Parma 38.58 (29.05/1.), 3) Miska Tervala Rastivarsat 40.24 (30.12/4.), 4) Eevert Toivonen Pirkkalan Hiihtäjät 40.26 (30.02/3.), 5) Misa Tuomala Suunta Jyväskylä 40.41 (30.23/5.), 6) Ville-Petteri Saarela Posion Pyrintö 41.14 (30.46/6.)
Naiset (2,6+6,4)
1) Nina Kärnä Sonkajärven Pahka 39.59 (29.31/2.), 2) Maria Hoskari Rastiketut 40.14 (29.32/3.), 3) Sari Vääränen Kouvolan Suunnistajat 40.24 (29.55/5.), 4) Mervi Pesu Rajamäen Rykmentti 40.37 (29.11/1.), 5) Sonja Mörsky Keuruun Kisailijat 41.02 (30.27/6.), 6) Lotte-Line Ekström MS Parma 41.09 (29.51/4.)