Kuvaaja: RIku Laukkanen, HJK
HJK:n kotiavauksessa FC Lahtea vastaan viime torstaina nähtiin valitettava tapahtumasarja Klubipäädyssä. Kannattajien ja poliisin kohtaaminen Klubipäädyssä herätti monessa huolta, ja täysin ymmärrettävästi.
– Torstain välikohtaus oli todella valitettava, mutta myös täysin poikkeuksellinen yksittäistapaus. Seurana voimme luvata, että HJK:n otteluihin on aina turvallista tulla. Haluamme muistuttaa, että poliisilla on täysi oikeus tulla HJK:n ottelutapahtumaan, myös katsomoihin, jos poliisi katsoo sen tarpeelliseksi. Onneksi tällaiselle ei ole tarvetta lähes koskaan, HJK:n kaupallinen johtaja Sirja Luomaniemi kommentoi.
Tiistai-iltana HJK kutsui kaikki osapuolet saman pöydän ääreen keskustelemaan torstain tapahtumista. Paikalla oli edustusta HJK:sta, HJK:n turvapalvelusta, poliisista sekä kannattajista. Keskustelu sujui positiivisessa hengessä, ja kaikki osapuolet pääsivät tuomaan omat näkemyksensä esiin.
Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, ettei torstain kaltaisia tapahtumia haluta nähdä enää uudelleen. On tärkeää, että kaikilla osapuolilla on yhteinen tahtotila turvallisen ottelutapahtuman mahdollistamisesta.
HJK vastaa aina lopulta ottelutapahtumansa turvallisuudesta, ja sen eteen seura tekee töitä yhdessä turvan, viranomaisten sekä kannattajien kanssa. HJK kokee erittäin tärkeäksi sen, että keskusteluyhteys eri osapuolien välillä säilyy kaikissa tilanteissa.
– Haluamme antaa kiitosta kaikille osapuolille äärimmäisen hyvästä yhteistyöstä näin haastavassakin asiassa – oikea yhteistyö ja kyky kommunikoida mitataan vaikeissa paikoissa, ja koemme, että kaikilla osapuolilla on avoin ja suora yhteys, ja ratkaisuja kyetään miettimään yhdessä.
HJK:lla on kaikenlaiselle väkivallalle nollatoleranssi. Lisäksi seura puuttuu aktiivisesti häiriökäyttäytymiseen ottelutapahtumassaan. Torstain ottelusta on kirjattu rikosilmoituksia eri rikosnimikkeillä. Lisäksi ottelutapahtuman sääntöjen vastaiseen toimintaan syyllistyneitä henkilöitä on tunnistettu, ja HJK tulee sanktioimaan tekoja tapauskohtaisesti.
– Yhteistyömme kannattajapäätymme kanssa on nykyisellään erittäin hyvää, ja arvostamme suuresti heidän luomaansa ainutlaatuista tunnelmaa kotiotteluissamme – Klubipääty on vahva ja erottamaton osa HJK:ta. Tätä positiivista kannattajakulttuuria haluamme tukea ja mahdollistaa tulevaisuudessakin. Päädyn kanssa on paiskattu kättä siitä, että positiivista kulttuuria tuetaan ja ylilyönteihin puututaan jatkossakin. Se on kaikkien etu ja mahdollistaa turvallisen ottelutapahtuman, Luomaniemi sanoo.
Klubipäädyssä vain ikärajattomia katsomolohkoja kolmessa seuraavassa ottelussa
Anniskelualueella kirjattujen rikosilmoitusten myötä normaalina käytäntönä Bolt Arenan anniskelua tarkastellaan uudelleen. Seuraavan kolmen kotiottelun ajan Klubipäädyssä ei voi nauttia mitään juomia katsomolohkoissa ja -penkeillä, vaan kaikki juomat nautitaan katsomon takana olevalla terassialueella.
Täten kolmessa seuraavassa ottelussa (20.4. IFK Mariehamn, 4.5. EIF ja 17.5. VPS) Klubipäädyn kaikki katsomolohkot ovat ikärajattomia.
Luomaniemi kuitenkin suosittelee perheen pienimmille lähtökohtaisesti lasten omaa Junnupäätyä.
– Klubipäädyn tunnelma ottelutapahtumissa pitää sisällään suuria tunteita, desibelejä, laulua, rumpuja ja megafonilla huudatusta, joten tämä on hyvä huomioida matsilippuja hankkiessa. Bolt Arenan pohjoispäädyssä, Junnupäädyssä, palvelut on suunniteltu erityisesti perheen pienimpiä silmällä pitäen, Luomaniemi sanoo.
HJK tulee tekemään päätöksen Klubipäädyn anniskelukatsomoiden osalta kolmen seuraavan kotiottelun aikana. Seuran ja kannattajien yhteinen tahtotila on mahdollistaa anniskelukatsomot Klubipäädyssä, ja toimivaa ratkaisua hiotaan parhaillaan yhteistyössä kannattajien sekä ravintola- ja kioskitoiminnasta vastaavan Helsingin Rock and Rollin kanssa.