Suomen Työväen Urheiluliiton TUL:n viestintäpäälliköksi on valittu Hanna-Maria Jokinen. Jokinen on aiemmin toiminut Suomen Lukiolaisten Liiton markkinointisuunnittelijana ja vastannut muun muassa markkinointiviestinnästä, jäsenhankinnasta, mediamyynnistä ja viestinnästä. Jokinen on sekä liikuntatieteiden maisteri että filosofian maisteri viestinnästä.

“On mahtava päästä työskentelemään sekä liikunnan että viestinnän parissa. Odotan innolla töiden käynnistymistä ja että pääsen osaltani kehittämään TUL:n sisäistä ja ulkoista viestintää entistä parempaan suuntaan. Oli myös ihana huomata, miten lämpimästi minut toivotettiin tervetulleeksi työyhteisöön”, Jokinen iloitsee.

Jokinen vastaa työssään viestintäpäällikkönä TUL:n ulkoisen ja sisäisen viestinnän koordinoimisesta, ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Työnkuvaan kuuluu sisällöntuottaminen eri kanaviin, kuten nettisivuille, uutiskirjeisiin ja sosiaalisen median eri alustoille. Vastuualueisiin kuuluu viestintästrategian ja brändin kehittäminen. Jokinen avustaa koko TUL yhteisön viestinnän ja markkinoinnin kehittämisessä. Lisäksi tehtäviin kuuluu päätoimittaa TUL Aviisi verkkojulkaisua.

Jokinen aloitti työt maanantaina 21.2.2021.