
Mestiksen viides finaali pelattiin keskiviikkona Imatralla. Mestaruus oli katkolla Imatran Ketterälle sen kotijäällään.
Ottelun värikkäässä avauserässä KeuPa HT siirtyi johtoon Teemu Hutun osumalla, mutta Ketterän Jesse Juntheikki kuittasi maalin välittömästi 1-1-tasoituksella.
Reilu minuutti myöhemmin Rasmus Hämäläinen onnistui alivoimalla siirtämään isännät johtoon ja vielä ennen ensimmäistä erätaukoa Joni Piipponen toi KeuPan tasoihin.
Toisessa erässä Erno Ripatti laukoi Ketterän 3-2-maalin vain 9 sekuntia ennen toista erätaukoa. Päätöserässä KeuPa ei onnistunut ohittamaan Ketterä-vahti Karolus Kaarlehtoa ja täten Ketterä pääsi päätössummerin soidessa juhlimaan Mestiksen mestaruutta.