URHEILUPARKKI

Victoria Median urheilusivut

Niemelälle ja Aholaiselle sulkapallokultaa keskiviikkona elinsiirron saaneiden EM-kilpailuissa Vantaalla

12088461_1722117724683853_3669781019787394529_n

Oululainen Markus Niemelä ja espoolainen Risto Aholainen olivat keskiviikon suomalaiset kultamitalistit elinsiirron saaneiden Euroopan mestaruuskilpailuissa Vantaalla. Molemmat voittivat kultaa sulkapallosta, Niemelä elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien kilpailun puolella ja Aholainen sydän- ja keuhkosiirrokkaiden kilpailussa.

Vantaan EM-kilpailut pitävät sisällään kahden eri järjestön kisat, joita käydään rinnakkain enimmäkseen samoissa lajeissa. EM-kilpailuissa urheillaan lisäksi ikäluokittain.

Kaikkiaan suomalaisurheilijat voittivat keskiviikkona 14 mitalia uinnista ja sulkapallosta. Näiden kahden lajin lisäksi keskiviikkona käytiin sydän- ja keuhkosiirrokkaiden petankkiturnaus sekä molempien kilpailujen yhteinen salibandyturnaus, mutta nämä olivat ns. sosiaalisia lajeja, eli eivät kuuluneet virallisiin kilpailulajeihin. Salibandyturnauksessa Myyrmäki-hallissa Suomi voitti Ruotsin finaalissa 7–1.

Tikkurilan uimahallissa käydyissä uintikilpailuissa Suomen mitalirohmu oli lieksalainen Anne Tirronen, joka voitti hopean ja kaksi pronssia elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien kisoissa. Espoolainen Janne Mäkinen nousi samoissa kisoissa kaksi kertaa palkintopallille: hopeaa 50 metrin vapaauinnista ja pronssia 100 metrin vapaauinnista. Mitaleille uinnissa ylsivät suomalaisista myös janakkalalainen Mauri Kuotola (pronssia) ja helsinkiläinen Veijo Uotinen (pronssia) elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien kisoissa sekä seinäjokelainen Sari Männikkö(hopeaa) sydän- ja keuhkosiirrokkaiden kisoissa.

Myyrmäen Energia-Areenalla pelatussa sulkapalloturnauksessa suomalaispelaajat voittivat Niemelän ja Aholaisen kultamitalien lisäksi neljä hopeaa. Kokkolalainen Timo Karkia ja lappeenrantalainen Yrjö Viitikko olivat kakkosia elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien kisojen nelinpelissä. Tamperelainen Pasi Nurminen, äänekoskelainen Juha Ojastenmäki ja euralainen Tuija Helander voittivat omissa ikäluokissaan hopeaa sydän- ja keuhkosiirrokkaiden kisoissa.

Suomella on kolmen kilpailupäivän jälkeen kaikkiaan 45 mitalia (12 kultaa, 18 hopeaa, 15 pronssia). Kisojen välillä ne jakautuvat siten, että sydän- ja keuhkosiirrokkaiden kisoista Suomi on voittanut 14 mitalia (6+6+2) ja elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien kisoista 31 mitalia (6+12+13).

Elinsiirron saaneiden EM-kilpailut, Vantaa 10.–17.7.2016

3. KILPAILUPÄIVÄN SUOMALAISTULOKSET

UINTI

Elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien EM-kilpailut

Miehet

  • 50 m vu, 40–49-vuotiaat: 1) Peter Barendse Hollanti 32,37, 2) Janne Mäkinen Suomi 33,92, 3) Andrzej Lewandowski Puola 34,08.
  • 50 m su, 60+ -vuotiaat: 1) Peter Heffernan Irlanti 49,16, 2) Péter Jakubovics Unkari 49,91, 3) Miran Ohnjec Slovenia 53,10,… 5) Veijo Uotinen Suomi 57,17.
  • 100 m ru, 60+ -vuotiaat: 1) József Nádasdy Hungary 1.52,93, 2) Miran Ohnjec Slovenia 1.56,28, 3) Roberto Cantoni Italia 2.00,71, 4) Veijo Uotinen Suomi 2.08,72.
  • 50 m ru, 60+ -vuotiaat: 1) Miran Ohnjec Slovenia 49,27, 2) József Nádasdy Unkari 50,93, 3) Peter Rode Saksa 54,11,… 6) Veijo Uotinen Suomi 58,59.
  • 50 m vu, 60+ -vuotiaat: 1) Péter Jakubovics Unkari 37,88, 2) Peter Heffernan Irlanti 40,17, 3) Mauri Kuotola Suomi 42,27.
  • 100 m vu, 40–49-vuotiaat: 1) Peter Barendse Hollanti 1.13,46, 2) Andrzej Lewandowski Puola 1.17,61, 3) Janne Mäkinen Suomi 1.20,34.
  • 400 m vu, 60+ -vuotiaat: 1) Peter Heffernan Irlanti 8.07,27, 2) Roberto Cantoni Italia 8.10,86, 3) Veijo Uotinen Suomi 9.46,16.

Naiset

  • 50 m pu, 40–69-vuotiaat: 1) Judit Berente Unkari 51,21, 2) Maria De Witte Belgia 53,03, 3) Anne Tirronen Suomi 57,92.
  • 50 m ru, 40–69-vuotiaat: 1) Deirdre Faul Ireland 51,96, 2) Anne Tirronen Suomi 55,04, 3) Gudrun Manuwald-Seemueller Germany 1.00,47.
  • 400 m vu, 40–59-vuotiaat: 1) Deirdre Faul Ireland 6.59,15, 2) Judit Berente Hungary 7.32,55, 3) Anne Tirronen Suomi 8.11,87.

Sydän- ja keuhkosiirrokkaiden EM-kilpailut

Naiset

  • 50 m su, 35–44-vuotiaat: 1) Elisabeth Kristensen Norja 59,83, 2) Sari Männikkö Suomi 1.04,65.

SULKAPALLO

Elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien EM-kilpailut

Miehet

Kaksinpeli

  • 18–29-vuotiaat: 1) Markus Niemelä Suomi, 2) Zoltan János Kóka Unkari, 3) Robert Jackson Iso-Britannia ja Stuart Robbins Iso-Britannia.
  • 50–69-vuotiaat: 1) Petr Zitný Tshekki, 2) Juan José Perez Espanja, 3) Istvan Luib Unkari ja Martín Carrasco Espanja. Yrjö Viitikko Suomi jäi alkulohkoon.

Nelinpeli

  • 50–69-vuotiaat: 1) Martín Carrasco/Juan José Pérez Espanja, 2) Timo Karkia/Yrjö Viitikko Suomi, 3) Edward Crowe/Henry Ward Irlanti.

Sydän- ja keuhkosiirrokkaiden EM-kilpailut

Miehet

Kaksinpeli

  • 18–34-vuotiaat: 1) Risto Aholainen Suomi, 2) Casper Pedersen Tanska, 3) James Doherty Iso-Britannia.
  • 35–44-vuotiaat: 1) Marinus Oudeman Hollanti, 2) Pasi Nurminen Suomi, 3) Stephen Smith Irlanti.
  • 45–54-vuotiaat: 1) Arno van Heeringen Hollanti, 2) Juha Ojastenmäki Suomi, 3) Jan Sorgjerd Norja ja Theo Werkman Hollanti.

Naiset

Kaksinpeli

  • 55–59-vuotiaat: 1) Marianne Basie-de Fijter Hollanti, 2) Tuija Helander Suomi.

EM-kilpailujen kotisivut: www.vantaa2016.fi