rio16_mira_potkonen1

Kuva: Olympiakomitea

Suomen historian ensimmäinen naisten olympianyrkkeilijä Mira Potkonen aloittaa Rion olympialaiset perjantaina.

Potkosen valmentaja Maarit Teuronen oli torstaiaamuna paikallista aikaa into piukassa kisakylässä.

– Viimeinen treeni on juuri alkanut ja kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin tähän asti. Meillä ei ole ollut mitään ongelmia koko aikana, pitää ihan ihmetellä kaikkea täältä kirjoiteltua ja kerrottua.

Potkonen kohtaa -60 kg sarjan avausottelussa kello 17.30 Suomen aikaa isäntämaan 34-vuotiaan Adriana Araujon. Araujo saavutti Lontoon olympialaisissa 2012 pronssia. Hän oli myös yksi olympiatulen kantajista heti ensimmäisenä päivänä tulen saavuttua Brasiliaan.

– Kova tie on kuljettu Rioon läpi tiukkojen karsintojen. Täällä on sparrattu hyvällä fiiliksellä ja yritetty valmistautua brassivastustajan ottelutyyliin. Arslan (sparrivastustaja Khatajev) on yrittänyt imitoida brassin tyyliä ja auttaa mua sillä tavoin, Potkonen kertoi keskiviikkona olympiajoukkueen tiedotustilaisuudessa.

Perinteisesti Potkonen ei ole kaaviota katsellut, mutta avausottelun vastustaja on ollut hänenkin tiedossa jo muutaman päivän.

– En ajattele kaaviota sen pidemmälle, kaikki paukut vaan ekaan matsiin ja sitten nähdään miten käy.

Teurosen analyysi brassista on selvä, kuten sen kautta myös taktiikka.

– Brasi on kovalyöntinen jöntikkä, jolla ei ole maailman parhaat, eikä edes toiseksi parhaat, jalat. Hän yrittää voimalla vetää lyöntejä, ei nopeudella. Miralla nopeutta riittää, joten suunnitelma on valmis.

Voitolla Potkonen etenisi puolivälieriin, jossa vastaan maanantaina asettuisi rankingykkönen, Irlannin Katie Taylor. 30-vuotias Taylor on ollut vuosia sarjan ehdoton ykkösnimi. Kotimaassaan erittäin suositulla urheilijalla on tilillään mm. olympiakulta Lontoosta 2012, viisi perättäistä maailmanmestaruutta 2006-2014 (pronssia 2016) ja kuusi Euroopan mestaruutta.

Tämän ottelun voittaja varmistaisi jo olympiamitalin.

Potkosen ottelu on jo aamupäivällä, joten paljoa ottelupäivänä ei ehdi tehdä.

– Pikku kropan herättely ihan tässä vieressä olevalla treenipaikalla, vaaka ja aamupala. Siinähän se on, Teuronen kertoo.

Myös kisapaikan tunnelmaan suomalaiset ovat valmiina.

– Brasilialaisia kannustetaan aivan järjettömällä metelillä. Me käännetään sekin eduksemme, Teuronen nauraa luottavaisena.