URHEILUPARKKI

Victoria Median urheilusivut

Champions Hockey League: TPS:lle avausvoitto Lørenskogin kustannuksella

logo

TPS aloitti CHL-taipaleensa voitokkaasti norjalaisesta Lorenskog IK:sta. Turkulaiset aloittivat ottelun todella pirteästi, ensimmäinen 5-minuuttinen oli täysin TPS-hallintaa. Avausmaalia ei kuitenkaan saatu aikaiseksi. Ajassa 6:53 TPS sai rangaistuksen väärästä vaihdosta, sen seurauksena Lorenskog IK iski ottelun avausmaalin. Kiekko pomppi maalinedustalla, josta lopulta Joacim Sundelius suti sen ohi Alexander Georgijevin. Maali lamaannutti hieman turkulaisia, kunnes aivan erän lopulla Otto Nieminen kiskaisi ottelun tasoihin hienolla laukauksella. Upean syötön maaliin tarjosi Elmeri Eronen.

Toiseen erään TPS tuli jälleen energisesti. Paikkoja pystyttiin luomaan ja ottelun hallinta näytti kääntyvän TPS:lle. Tulosta tuli ajassa 27:17 Tomi Kallion upean soolon päätteeksi. Vain kolme ja puoli minuuttia myöhemmin Erik Thorell laukoi tilanteeksi 3-1. Esityö oli ketjukavereiden Tomi Kallion ja Eric Perrinin käsialaa.

Kolmannessa erässä Topi Taavitsainen vei TPS:n jo 4-1 johtoon, Otto Nieminen ja Jonne Virtanen merkkauttivat syöttöpisteet maaliin. Maalin jälkeen peli hieman rauhoittui TPS:n pitäessä kiinni johdostaan. Lorenskog IK pääsi kokeilemaan ylivoimaa vielä erän loppupuolella kahteen otteeseen muttei onnistunut ohittamaan yhteensä 13 torjuntaa ottanutta Georgijeviä.

Ottelun yleisömäärä: 1658. TPS KIITTÄÄ!

Kommentit:

Kenneth Larsen, päävalmentaja, Lorenskog IK: 

– Tiedettiin että TPS on hyvä joukkue. Varsinkin ykkösketju oli vaarallinen, eikä ei saatu heitä kuriin. Joukkue oli nopeita, eikä pystytty vastaamaan TPS:n tempoon.

Ari-Pekka Selin, päävalmentaja, TPS

–      Saatiin ennakkoon laaja tietopaketti heistä ja näimme heidän vaarallisuuden, mutta meidän joukkue oli tänään todella hyvä. Saimme hyvän valmistautumisen ja sitä myötä hyvän alun. Toisessa erässä voitettiin enemmän kaksinkamppailuja ja pelattiin viisaasti. Lopulta saatiin varsin ehjä 60-minuuttinen, etenkin Virtasen johtama ketju oli todella vahva tänään. 

Tilastot:

Tomi Kallio 1+1

Otto Nieminen 1+1

Topi Taavitsainen 1+0

Erik Thorell 1+0

Eric Perrin 0+2

Jani Forsström 0+2

Elmeri Eronen 0+1

Jonne Virtanen 0+1

Alexander Georgijev 13/14