URHEILUPARKKI

Victoria Median urheilusivut

Espoo Unitedin organisaatio vahvistuu – toimitusjohtajaksi Olli Aro

Olli-Aro-3

Espoo Unitedin hallitus on nimittänyt seuran uudeksi toimitusjohtajaksi 3.10.2016 alkaen Olli Aron. Aro siirtyy Unitediin Suomen suurimman palveluyhtiön Lassila & Tikanojan myyntijohtajan tehtävistä. Keväällä 2016 toimintansa käynnistäneen Espoo Unitedin tavoitteena on toimia taloudellisesti kestävällä pohjalla  koko Espoon yhteisenä urheiluseurana, joka kasvattaa tulevaisuuden huippu-urheilijoita ja kamppailee Suomen mestaruuksista ja kansainvälisestä menestyksestä.

Espoo Unitedin urheiluorganisaatioon kuuluu tällä hetkellä Mestikseen tällä kaudella osallistuva miesten jääkiekon edustusjoukkue, sekä 1 Div-A:han osallistuva miesten koripallon edustusjoukkue. Naisten jääkiekon edustusjoukkue, sekä naisten koripallon edustusjoukkue pelaavat Suomen mestaruus tasolla.

Seuraavana askeleena Espoo Unitedin kasvussa on junioritoiminnan konkreettinen rakentaminen yhdessä Espoon alueella jo aktiivisesti toimivien junioriurheilun organisaatioiden kanssa. Jääkiekko ja koripallo ovat jo vahvasti mukana ja Espoo Unitediin on mahdollisesti odotettavissa myös uusia lajeja.

Yhtenä Espoo Unitedin päätavoitteista on rakentaa maan johtava nuorisourheilun organisaatio, jossa kasvaa tulevaisuuden espoolaisia huippu-urheilijoita parhaassa mahdollisessa valmennuksessa. Toiminnassa otamme huomioon urheilullisen kehityksen lisäksi nuorten kasvatukselliset, koulutukselliset ja yksilölliset tarpeet. Haluamme mahdollistaa mahdollisimman monelle nuorelle urheilijalle harrastamisen perheen varallisuudesta riippumatta yhteistyökumppaneidemme tuella.

 Espoo Unitedin uusi toimitusjohtaja Olli Aro tuo seuraan vahvaa osaamista ja johtajuutta suomalaisen liike-elämän huipulta ja hänellä on myös arvokasta käytännön kokemusta espoolaisesta urheilusta sekä aitoa intohimoa sen kehittämiselle” kertoo Espoo Unitedin perustaja ja pääomistaja Jussi Salonoja.

”Työ on Espoo Unitedissa vasta alussa, mutta huippu-urheilulla on Espoossa pitkät perinteet, joita emme halua unohtaa. Espoo Unitedin tavoitteena on kasvaa aidosti koko Espoon seuraksi, joka tuo yhteen ja luo kaikkia osapuolia aidosti tukevaa synergiaa espoolaiseen joukkueurheiluun yli lajirajojen.

Urheiluseura ja urheilubrändi ei ole vain logo paidassa – se koostuu kaikista seuraan kuuluvista ja siitä välittävistä sidosryhmistä. Urheilijoista, pienistä ja suurista yritysyhteistyökumppaneista, kannattajista, junioripelaajista sekä heidän vanhemmistaan – ja tulevaisuudessa toivottavasti jokaisesta espoolaisen urheilun ystävästä.

 Haluamme rakentaa seuraa ja sen taustaorganisaatiota rauhassa, mutta luonnollisesti Espoo tarjoaa Suomen toiseksi suurimpana kaupunkina myös kasvupotentiaalia ja määrätietoisella työllä Espoo Unitedilla on kaikki mahdollisuudet kasvaa yhdeksi maan parhaista urheiluseuroista niin edustusjoukkueiden liiketoiminnan ja urheilullisen menestyksen, kuin nuorten urheilijoiden kokonaisvaltaisen kehittämisenkin kautta mitattuna ” kommentoi Espoo Unitedin uusi toimitusjohtaja Olli Aro.

Espoo Unitedin edustusjoukkueiden seuraavat koti-ottelut:

Espoo Unitedin  miesten jääkiekon edustusjoukkue pelaa ensimmäisen Mestis-ottelunsa Espoo Metro Areenalla 16.09.2016   JYP Akatemiaa vastaan.

Espoo Unitedin naisten jääkiekon edustusjoukkue aloittaa kautensa SM-sarjassa 17.09.2016 HPK vastaan Tapiolan Harjoitus hallilla.

Espoo Unitedin miesten koripallon edustusjoukkue aloittaa kautensa 1. Div-A:ssa Espoo Metro Areenalla 02.10.2016 Torpan Poikia vastaan

Espoo Unitedin naisten koripallon edustusjoukkue aloittaa kautensa Naisten Korisliigassa Espoo Metro Areenalla 2.10.2016 Espoo Basket Teamia vastaan.