Superpesis_logo.svg

Superpesis puoltaa videotarkistuksia pudotuspeleissä: “Tärkeimmät ratkaisut saatava oikein”

Videotarkistukset ovat puhuttaneet Superpesiksen pudotuspeleissä ensimmäisen välieräottelun Sotkamo-Joensuu jälkeen, kun pelituomari Jyrki Rajaniemi haki tukea ratkaisulleen Nelonen Pron tv-kameroista. Pesäpallon kilpailun johtoryhmä hyväksyi menettelyn ja tarkensi tulkintaohjetta. – Kun kyse on ottelun kulun kannalta merkittävästä tilanteesta, jossa videokuvasta voi olla hyötyä, mahdollisuus tukeutua tekniikkaan käytetään, kilpailupäällikkö Mika Helminen linjaa.

Päätösvalta videoiden käytöstä on tuomaristolla itsellään. Joukkueilla ei ole mahdollisuutta haastoihin.

– Pelituomari tekee päätöksen, tukeudutaanko videotarkistukseen vai ei. Tilanteen pitää olla sellainen, jossa toinen joukkue saisi mahdollisista virheellistä ratkaisusta kohtuutonta etua. Ottelun kulun kannalta tärkeimmät ratkaisut on saatava oikein, kun Suomen mestaruudesta pelataan, Helminen sanoo.

– Pesäkilpojen tai lyöntien kaltaisia näkemysratkaisuja ei kuitenkaan pääsääntöisesti tarkisteta videolta, Helminen lisää.

Pesäpallossa pelituomari on voinut tarkistaa epäselviä tilanteita videolta, mutta mahdollisuutta on tarkoitus jatkossakin käyttää säästeliäästi.

– Huippupesäpallo on mennyt pelinä hurjasti eteenpäin viime vuosina ja vauhti on lisääntynyt. Kun marginaalit ovat pienet, tiukkoja tilanteita syntyy solkenaan. Videotuomarin ja teknisten ratkaisujen hyödyntämistä tulee miettiä jatkossa tarkoin. Toisaalta tuomarit ovat pärjänneet tähän asti erittäin hyvin ja virheet ovat harvinaisia. Inhimillisyydellekin on jätettävä tilaa, Helminen päättää.

Tarkennus koskien videotarkistuksia: http://www.pesis.fi/@Bin/25085047/Videotarkistukset-t%C3%A4smennys-300816.pdf