URHEILUPARKKI

Victoria Median urheilusivut

Yle lisää jääkiekon Mestiksen urheilutarjontaansa

mestis_logo-svg

Yle on sopinut Elisan ja Jääkiekkoliiton kanssa Jääkiekkoliiton mestaruussarjan eli Mestiksen otteluiden näyttämisestä kanavillaan pelikaudella 2016–2017.

Yle näyttää runkosarjan aikana perjantaisin pelin Yle Areenassa. Lisäksi kauden aikana näytetään televisiossa kahdeksan runkosarjaottelua ja 4–6 jatko-ottelua mestaruuden ratkaisevaan peliin asti.

“Meitä on kiitelty paljon, kun esitämme kanavillamme monipuolisesti kotimaisia palloilusarjoja. Nyt pystymme laajentamaan valikoimaa myös Suomen suosituimpaan urheilulajiin, jääkiekkoon. Mestis on maan seuratuimpia sarjoja”, sanoo Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen.

“Lisäksi olen iloinen, että pystymme tarjoamaan suomalaisille jatkossa myös perjantaisin live-urheilua vapaasti katsottavilla kanavilla. Verkossa Yle Areenassa toteutus on kevyemmin tuotettu ja televisiossa muiden palloilutuotantojen tapaan”, Pokkinen jatkaa.

Yle Urheilun sopimuskumppanit arvioivat, että esittäminen vapaasti katsottavilla kanavilla nostaa Mestiksen kiinnostavuutta ja tuo urheilukartalle uusia suomalaisia paikkakuntia sekä klassikko-otteluita.

“On loistavaa, että Mestistä pystyy alkavalla kaudella seuraamaan yhä useamman kanavan kautta. Yle-yhteistyö tuo Mestiksen jokaiseen suomalaiseen kotiin, mikä nostaa tämän suomalaiselle kiekkoilulle erittäin tärkeän ja mielenkiintoisen sarjan näkyvyyden arvoiselleen tasolle”, Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen sanoo.

Mestis-otteluiden lähetysaikataulu:

16.9. Hokki – Jokipojat (Yle Areena)


23.9. EU – TUTO (Yle Areena)


30.9. Peliitat – KeuPa (Yle Areena)


7.10. K-Vantaa – JYP-A (Yle Areena)


14.10. SaPKo – TUTO (Yle TV2)


21.10. K-Vantaa – Hokki (Yle TV2)


28.10. Hokki – LeKi (Yle TV2)


11.11. Peliitat – IPK (Yle Areena)


18.11. RoKi – Hermes (Yle Areena)


25.11. JYP-A – Jokipojat (Yle Areena)


2.12. Hermes – Jokipojat (Yle TV2)


9.12. Hermes – K-Vantaa (Yle Areena)


16.12. KeuPa – SaPKo (Yle Areena)


30.12. EU – TUTO (Yle TV2)


6.1. JYP-A – KeuPa (Yle TV2)


13.1. TUTO – LeKi (Yle Areena)


20.1. RoKi – Peliitat (Yle TV2)


27.1. IPK – K-Vantaa (Yle Areena)


3.2. TUTO – IPK (Yle TV2)


17.2. EU – Hokki (Yle Areena)


24.2. KeuPa – IPK (Yle Areena)


3.3. LeKi – Hokki (Yle Areena)


10.3. RoKi – TUTO (Yle Areena)