Suomalaisille tärkeimmät talvilajien tapahtumat näkyvät jatkossakin Ylen kanavilla. Samalla taitoluistelun arvokisat palaavat Ylelle.
Yle on solminut NENT Groupin kanssa laajan sopimuksen talviurheilulajien esitysoikeuksista vuosina 2021–2026. Sopimuksen mukaan Ylellä on oikeudet vuosien 2023 ja 2025 hiihdon, alppihiihdon, freestylen ja lumilautailun MM-kisoihin. Lisäksi Ylellä on oikeudet kaikkiin Suomessa järjestettäviin maailmancupin kisoihin, hiihdon SM-kisoihin ja Suomen cupin osakilpailuihin 2021–2026.
Pakettiin kuuluu myös merkittävä osuus ulkomailla kisattavista maailmancupin kilpailuista kaikissa hiihtolajeissa kevääseen 2026 saakka.
“Hiihdon MM-kisojen ja koko viime kauden katsojaluvut osoittivat jälleen kerran, että suomalaiset ovat talviurheilukansaa. On hienoa, että kaikki suomalaiset pääsevät jatkossakin nauttimaan talvilajeista. Nyt pääsemme kehittämään suosittua Urheilustudiota ja digitaalisia sisältöjämme”, iloitsee Yle Urheilun päällikkö Joose Palonen.
Päättynyt talvikausi 2020–2021 innosti suomalaisia sankoin joukoin ruudun ääreen. Tuore sopimus takaa sen, että talvikautta vietetään tiiviisti Ylen kanavilla myös tulevina vuosina.
“Yle haluaa tarjota suomalaisille suuria, kansaa yhdistäviä elämyksiä. Siksi tämä on meille erittäin merkittävä sopimus. Ylellä on myös tahtoa tehdä yhteistyötä kaupallisen median kanssa, mistä tämä on yksi osoitus”, sanoo Ylen urheiluoikeuksien päällikkö Riku Saaranluoma.
Nyt hankittujen hiihtolajien lisäksi tulevalla kaudella Ylen ohjelmistossa jatkavat ampumahiihdon maailmancup, hiihtolajien maailmancupien osakilpailut Itävallassa ja Sveitsissä sekä alppihiihdon ja freestylen maailmancupien osakilpailut Levillä ja Rukalla. Tulevan talven kruunaavat Pekingin olympialaiset, jotka nähdään helmikuussa 2022 Ylen ja Discoveryn kanavilla.
Myös taitoluistelu palaa kanaville, kun Yle hankki NENT Groupilta luistelun esitysoikeuksia lähivuosille. Ylellä on sopimuksen myötä oikeudet taitoluistelun MM- ja EM-kisoihin sekä muodostelmaluistelun MM-kisoihin vuoteen 2023 asti. Lisäksi sopimukseen kuuluvat yhdet pikaluistelun arvokisat vuosittain.
“Taitoluistelu on ollut vuosikausia tärkeä laji Ylelle. Olemme tyytyväisiä siihen, että meille avautui mahdollisuus vastata yleisön toiveisiin. Esimerkiksi vuoden 2023 EM-kotikisoista tulee varmasti suomalaisille upea elämys”, Yle Urheilun päällikkö Joose Palonen sanoo.
Ylen ja NENT Groupin sopimukseen kuuluvat tapahtumat:
- Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat 2023 ja 2025
- Alppihiihdon MM-kisat 2023 ja 2025
- Freestylen ja lumilautailun MM-kisat 2023 ja 2025
- SM-hiihdot ja Suomen cupin osakilpailut (6 kisaa / kausi) kevääseen 2026 asti
- Suomessa järjestettävät pohjoismaisten hiihtolajien maailmancupin kilpailut (nykyisin Ruka ja Lahti) kevääseen 2026 asti
- 49 maailmancupin tapahtumaa ulkomailta / kausi kevääseen 2026 asti (maastohiihto, yhdistetty, mäkihyppy, alppihiihto, freestyle, lumilautailu)
- Taitoluistelun MM- ja EM-kisat 2022 ja 2023
- Muodostelmaluistelun MM-kisat 2022 ja 2023
- Yhdet pikaluistelun arvokisat/vuosi 2022 ja 2023
Sopimukseen kuuluvat tapahtumat näkyvät Ylen kanavien lisäksi NENT Groupin palveluissa.