Toimittaja Aki Linnanahde on yhdistänyt voimansa Helsingin IFK:n hyökkääjäkonkarin Lennart Petrellin kanssa ja käynnistänyt yhteisen YouTube-kanavan. Kyseessä on jääkiekon maailmasta ja sen taustoista kertova seitsemän jakson sarja, josta on jo julkaistu viisi ensimmäistä osaa.

Liigalize-nimisen sarjan jaksoissa on jo käsitelty mm. Rauman Lukon menestystä ja salaisuutta Raimo Helmisen menestyksen takana. Lisäksi näiden täysipainoisten, yli tunnin kestävien keskustelujen aiheina ovat olleet mm. SM-liigan palkkataso ja Washington Capitalsin hyökkääjä Tom Wilson. Tuoreimmassa, juuri ilmestyneessä jaksossa Lennart Petrell mm. kuvailee, millainen joukkuekaveri Taylor Hall oli Edmonton Oilersissa.

Uudet jaksot julkaistaan YouTubessa aina tiistaisin. Lisäksi lähetykset ovat katsottavissa Spotifyissä ja Twitterissä. Liigalizella on myös oma Instagram-tili.

Aki Linnanahde on kokenut urheiluohjelmien toimittaja. Hän on myös kirjoittanut jääkiekkoilija Jere Karalahden elämäkerran.
– Urheilu ja etenkin jääkiekko ovat olleet lähellä sydäntäni koko pienen ikäni. Aloitin jopa radiourani 2000-luvun alussa Sport FM -kanavalla ja ollut mukana monissa TV:n urheiluohjelmissa. Tämä uusi aluevaltaus Lennartin kaltaisen huippujätkän kanssa tarjoaa yleisölle upean mahdollisuuden päästä lätkän kulissien taakse, Aki Linnanahde kertoo.

– On hienoa ollut saada mahdollisuus päästä mukaan Liigalizen kaltaiseen keskusteluun. Olen ollut mukana lätkän maailmassa jo yli 20 vuoden ajan, ja pystyn nyt hyödyntämään osaamistani myös lajin tiukassa analysoinnissa, kertoo Lennart Petrell.

Petrell teki debyyttinsä HIFK:n liigajoukkueessa kaudella 2003-2004. Ruotsin Luulajassa hän pelasi 2014-2015 ja palasi sen jälkeen jälleen HIFK:n riveihin.

Liigalize-YouTube-kanava: www.youtube.com/channel/UCqDADI4FniHHpvHMSrkWm0g
Liigalize Twitterissä: twitter.com/liigalize
Liigalize Instagramissa: www.instagram.com/liigalize/