Markku Kanerva jatkaa tuoreen sopimuksen myötä pestissään vuoden 2024 loppuun saakka. Keskiviikkona julkaistiin myös joukkue Espanjassa pelattaviin Islanti- ja Slovakia-otteluihin.

Kanervan sopimus kattaa kuluvan vuoden kesäkuussa käynnistyvien UEFA Nations Leaguen otteluiden lisäksi tulevat EM-karsinnat sekä mahdollisen EM-lopputurnauksen Saksassa kesällä 2024. Lisäksi sopimuskaudelle osuu todennäköisesti myös kesän 2024 EM-lopputurnauksen jälkeen pelattava seuraava UEFA Nations League.

Tuore jatkosopimus saa Huuhkajien ensi viikon Murcian leiriin parhaillaan valmistautuvan Kanervan erittäin positiiviselle mielelle.

– Tunnelmat ovat hyvät jatkosopimuksesta ja kiitän Palloliittoa luottamuksesta. Ilmeisesti tässä on joitain asioita tehty oikein, että sain tämän jatkosopimuksen. Innolla lähden toteuttamaan seuraavia projekteja, joita tässä on lähivuosina edessä, Kanerva sanoo.

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti iloitsee Huuhkajat historialliseen lentoon luotsanneen Kanervan jatkosopimuksesta.

– Kanerva on osoittanut kykynsä pelin kehittäjänä ja tuloksen tekijänä. Halusimme luoda hänelle työrauhan rakentaa joukkuetta, jonka iso tavoite on asetettu seuraaviin EM-kisoihin. Se matka käynnistyy nyt, Lahti sanoo.

Lahden mukaan Kanerva on osoittanut poikkeuksellista kykyä itsekriittisyyteen, kehittymisen tahtoa sekä kunnianhimoa, josta koko suomalainen yhteiskunta on ammentanut innostusta.

Vuoden 2024 loppuun saakka ulottuva sopimus antaa maajoukkueen valmennusryhmälle aikaa ja rauhaa valmistautua tuleviin kilpailuihin ja kehittää joukkueen pelaamista.

– Kanerva on hyvien tulosten rinnalla luonut Huuhkajiin jatkuvuutta ja samalla uudistanut joukkuetta määrätietoisesti ja järjestelmällisesti tulevaisuutta ajatellen. Sillä on suomalaiselle jalkapallolle suuri arvo, Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti näkee.

Huuhkajat Islantia ja Slovakiaa vastaan

Kanerva on nimennyt joukkueensa Islanti- ja Slovakia-otteluihin. Keskuspuolustaja Richard Jensen (Roda JC), laitapuolustaja Miska Ylitolva (HJK) sekä keskikenttäpelaaja Lucas Lingman (Helsingborgs IF) saivat ensimmäiset kutsunsa A-maajoukkueeseen.

Islanti- ja Slovakia-ottelut pelataan Murciassa Estadio Nueva Condominalla.

La 26.3. klo 18.00 Suomi – Islanti
Ti 29.3. klo 19.00 Suomi – Slovakia
Ajat Suomen aikaa

Ottelut ovat katsottavissa Elisa Viihde Viaplay -palvelussa ja V Sport+ Suomi -kanavalla.

Huuhkajat maaliskuun maaotteluissa:
Lukas Hradecky, Bayer 04 Leverkusen
Jesse Joronen, Brescia Calcio
Carljohan Eriksson, Dundee United FC
Robert Ivanov, Warta Poznan
Daniel O’Shaughnessy, Karlsruher SC
Miro Tenho, HJK
Leo Väisänen, IF Elfsborg
Sauli Väisänen, Cosenza Calcio
Richard Jensen, Roda JC
Nikolai Alho, Volos NPS
Ilmari Niskanen, Dundee United FC
Jere Uronen, Stade Brestois 29
Lassi Lappalainen, CF Montréal
Miska Ylitolva, HJK
Urho Nissilä, Suwon FC
Glen Kamara, Rangers FC
Rasmus Schüller, Djurgårdens IF
Robert Taylor, Inter Miami CF
Onni Valakari, Pafos FC
Lucas Lingman, Helsingborgs IF
Marcus Forss, Hull City
Joel Pohjanpalo, Caykur Rizespor
Teemu Pukki, Norwich City
Robin Lod, Minnesota United FC
Benjamin Källman, FC Inter