basketball-net

Lauri Markkanen rymisteli 24 pistettä ja Roope Ahonen johti orkesteria 11 koriin johtaneella syötöllä, kun Susijengi haki avausvoittonsa Ulmin neljän maan turnauksessa myllyttämällä Puolaa 71-80 (29-40). Edellisillan Saksa-ottelun rytmivaikeudet loistivat poissaolollaan ja Suomi oli tahmeasta alusta toivuttuaan puolustuspäässä täyttä rautaa.

– Jos eilen vähän pohdiskelin sitä, olivatko jätkät poissa pelirytmistä kahden viikon tauon jälkeen, niin tänään pelivalmiudesta oli pelkkää hyvää sanottavaa, kiitteli Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala voiton jälkeen.

Susijengi aloitti pelin nihkeästi uinahtelemalla puolustuksessa ja kommunikaatiokatkoksilla hyökkäyspäässä, ja Puola kiitti tilaisuudesta nousemalla avausneljänneksen ensipuoliskolla 12-3-johtoon.

Rytmiin päästyään Susijengi ei kuitenkaan antanut enää tahtipuikkoa Puolalle ottelun toisen puoliskon ensimmäistä puolitoistaminuuttista lukuun ottamatta.

Pelin jälkipuoliskolla Susijengi onnistui puolustuspään stopilla tai hyökkäyspään onnistumisella syömään Puolalta itseluottamuksen joka kerta, kun joukkue oli pääsemässä peliin kiinni.

– Ekalla kymmenminuuttisella oli vaikeutensa, mutta sen jälkeen rivit pysyivät ihailtavan hyvin kasassa. Koripallo on ”runien” peli ja aina silloin tällöin tulee 4-0- tai 6-0-kiskaisuja, mutta me pystyttiin pitämään ne Puolan osalta minimissä ihan omilla vahvuuksillamme, Toijala arvioi.

Markkanen isännöi, Ahonen johti

20-vuotiaiden miesten EM-kisojen korikuninkuuden heinäkuussa vienyt Lauri ”Machete” Markkanen (24/5) oli isäntä talossa vasta neljännessä miesten maaottelussaan.

Markkanen sai kenttäkomennuksen Puolan 12-3-johtoasemassa pelin ensimmäisen neljänneksen lopulla, jonka jälkeen 211-senttinen HoNsUn kasvatti otti Puolan Euroliiga- ja NBA-konkari Maciej Lampen pujottelukepikseen. Markkanen runnoi Susijengin seuraavasta 21 pisteestä 14 Puolan sukkaan ja jääti pelin neljä minuuttia ennen ottelun loppua nopeasta hyökkäyksestä ottamallaan kolmen pisteen heitolla.

– Laurista on kirjoitettu paljon superlatiiveja niin nuorten kisojen kuin miesten maajoukkueenkin kontekstissa, eikä lainkaan suotta. Miesten maaotteluissa Lauri voi tulla vielä yllätyksenä monille vastustajille, mutta uskonpa, että ainakin Puola muistaa hänet tästä lähtien, Toijala virnisti.

Markkasen lisäksi Susijengin vahvuudesta erottui kirkkaimpana tähtenä uransa ensimmäistä kertaa miesten maajoukkueen aloitusviisikon pelinrakentajana kentälle astellut Roope Ahonen (9/2/11 syöttöä), joka piti susihyökkäyksen jouhevasti liikkeessä ja vartioi pelivälinettä kuin silmäteräänsä – salolaislähtöisen takamiehen ensimmäinen pallonmenetys kirjattiin vasta kaksi minuuttia ennen ottelun loppua.

– Roope on vähän sairastellut viime päivinä, joten siihenkin nähden häneltä hatunnoston arvoinen suoritus. Hänen 11 syöttöään kansainvälisessä pelissä on huikea lukema millä tahansa mittarilla, kiitteli Toijala.

Vahva onnistujien joukko

Vaikka Markkanen ja Ahonen nousivatkin lauantaina otsikoihin, Toijala korosti Puola-peijaisten olleen jälleen koko joukkueen työvoitto.

Carl Lindbom (9/1) nousi jokerikorttina vaihtopenkiltä ratkaisijaksi kolmannella jaksolla. Erik Murphy (13/0), Alexander Madsen (6/3) ja Mikko Koivisto (5/4) onnistuivat heitoillaan nuijimaan Puolaa takaisin naruihin joka kerta puolalaisten yrittäessä vastaiskua.

Tuukka Kotti (7/5) ja Sasu Salin (5/5/3 syöttöä/4 riistoa) keräsivät kehut haalariduunareina, kun taas kakkospelinrakentajan roolia kantanut Antto Nikkarinen (0/2/5 syöttöä) ansaitsi kiitettävän arvosanan pelivarmuudellaan ja rauhallisuudellaan.

– Hauskaahan se on valmentajan näkökulmasta, että voisi melkein jokaisen pelaajan joukkueesta mainita erikseen illan onnistujana, Toijala naurahti.

Susijengi päättää Ulmin turnauksensa sunnuntaina illansuussa Suomen aikaa ottelulla Venäjää vastaan.

Puola – Suomi 71-80 (20-19, 29-40, 52-61), miesten maaottelu, Ulm (Saksa) 20.8.2016

Suomi: Mikko Koivisto 5/4, Sasu Salin 5/5/3 syöttöä/4 riistoa, Tuukka Kotti 7/5, Matti Nuutinen 2/0, Roope Ahonen 9/2/11 syöttöä, Alexander Madsen 6/3, Antto Nikkarinen 0/2/5 syöttöä, Carl Lindbom 9/1, Lauri Markkanen 24/5, Shawn Hopkins 0/3, Erik Murphy 13/0.

Puola: Mateusz Ponitka 14/5, Tomas Gielo 13/4, Maciej Lampe 6/8/4 syöttöä/2 blokkia.