URHEILUPARKKI

Victoria Median urheilusivut

Ari Tammivaara Koripalloliiton toimitusjohtajaksi

36975443046_daa9a4d36d_k._bjpg

Menestyksekkäiden EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara palaa Koripalloliittoon ja aloittaa liiton toimitusjohtajana 2.5.2018. © 2018 Suomen Koripalloliitto ry

Suomen Koripalloliiton hallitus on valinnut liiton uudeksi toimitusjohtajaksi Ari Tammivaaran (LitM). Menestyksekkäiden EM-kotikisojen pääsihteeri Tammivaara palaa Koripalloliittoon Olympiakomitean joukkuepelien vastuuvalmentajan paikalta ja aloittaa uudessa työssään 2.5.2018.

Tammivaaralla on pitkä historia paitsi koripallovalmentajana, mutta myös laaja osaaminen urheilun johtotehtävistä. Suomalainen koripalloperhe muistaa Tammivaaran EM-kotikisojen pääsihteerin työn lisäksi Koripalloliiton valmennuksenjohtajana ja miesten maajoukkueen päävalmentajana.

– Olen toiminut vajaat 30 vuotta koripallon parissa erilaisissa tehtävissä ja kokenut työelämän suurimmat onnistumiset juuri koriksen saralla. Kun tällainen mahdollisuus tuli, niin harkinnan jälkeen totesin tämän olevan sitä, mitä haluan tehdä. Haluan viedä suomalaista koripalloa eteenpäin tässä tehtävässä, Tammivaara kertoo.

Tammivaara on nähnyt koripallon nousun suomalaisessa urheilukentässä läheltä ja hän uskoo, että samansuuntainen vire vie suomikorista eteenpäin myös tulevaisuudessa.

– Olen täysin vakuuttunut, että pitkäjänteinen työ ja tehdyt strategiset valinnat tuovat tulosta jatkossakin. Susijengin nouseva menestys, EuroBasketin huikea onnistuminen ja Lauri Markkasen suoritukset maailmalla ovat osoituksia siitä. Suomesta on tulossa koripallomaa, ja laaja sekä laadukas seuratoimintamme on valmis vastaamaan kysyntään ja lajin leviämiseen Suomessa, Tammivaara uskoo.

– Vaikka Olympiakomiteassa työskentely oli erittäin mielenkiintoista, niin mahdollisuus tehdä työtä oman rakkaan lajin kanssa oli tässä tapauksessa isompi intohimo. Uskon myös, että suomalaisen huippu-urheilun pelikentällä olen Koripalloliitossa oikealla pelipaikalla.

”Laaja kokemus eri rooleista”

Susijengin ja Lauri Markkasen kerätessä suurimmat otsikot, on myös suomalaisessa seuratoiminnassa otettu askeleita eteenpäin. Koripallon lisenssiennätys on kuluvana keväänä rikottu jo kolmatta vuotta peräkkäin, ja historiallinen 20 000 lisenssin rajapyykki häämöttää näköpiirissä.

­– Koripallolla on imua ja se näkyi haussa, jossa oli mukana laadukas joukko hakijoita. Arilla on laaja kokemus eri rooleista ja hän tuntee paitsi kotimaisen kentän myös kansainväliset sidosryhmät. Hallituksen valinta oli lopulta yksimielinen ja tiedämme saavamme liiton johtoon energisen ja motivoituneen tiimin- ja ohjelmanrakentajan, Koripalloliiton hallituksen puheenjohtaja Antti Zitting iloitsee.

Koripalloliitossa Tammivaara on toiminut ennen EM-kisaprojektin vetämistä valmennuksenjohtajana sekä miesten ja nuorten maajoukkueiden päävalmentajana. Korisliigassa Tammivaara on valmentanut Lahden NMKY:tä ja Kauhajoen Karhua. Saksassa Tammivaara oli puolestaan rakentamassa koripallo-ohjelmia Freiburgissa ja Mitteldeutscherissa luotsaten joukkueita samalla maan kahdella ylimmällä sarjatasolla.

Ari Tammivaara pähkinänkuoressa:

Työura: Työskennellyt seuravalmentajana Suomessa ja Saksassa, toiminut Koripalloliitossa valmennuksenjohtajana, päävalmentajana miesten ja nuorten maajoukkueissa, EM-kisaorganisaation pääsihteerinä ja Olympiakomiteassa joukkuepelien vastuuvalmentajana.

Koulutus: Liikuntatieteiden maisteri, ammattivalmentaja.

Harrastukset: Lukeminen, historia, kalastus ja monipuolinen liikunta.